Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Changemaker kampanjoi kehitysmaiden toimeentulon puolesta

 

Sirkka-Liisa Anttila vastaan ottamassa Changemakerin vetoomusta

– Lännen hyvinvoinnista liian suuri osa perustuu kehitysmaiden riistoon, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

Ministeri Sirkka-Liisa Anttila otti kuluvalla viikolla vastaan Kirkon Ulkomaanavun nuorten Changemaker-verkoston vetoomuksen, jossa toivottiin Suomen edistävän EU:ssa maatalouden vientituista luopumista.

Changemakerin mukaan vientituet vaarantavat miljoonien kehitysmaiden pienviljelijöiden toimeentulon ja kehitysmaiden ruokaturvan, kun tuilla keinotekoisen halvaksi tehdyt eurooppalaiset maataloustuotteet syrjäyttävät kehitysmaiden oman tuotannon.

– Tietenkään vientitukien poistaminen yksistään ei ole ratkaisu tähän ongelmaan, mutta se olisi kuitenkin hyvä alku, kampanjavastaava Marjo Tuovinen toteaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Vuoden alusta aloitetun kampanjan myötä on tullut tuntuma, että Suomalaiset kyllä ymmärtävät tämän ongelman. Monelle jo pelkkä maalaisjärki sanoo, että ruokaa ei kannata viedä kaukaisiin maihin tuen avulla vaan nimenomaan lähiruokaa tulisi tukea, Tuovinen kertoo

”Maan on voitava ruokkia kansansa”

Ministeri Anttilan mukaan jokaisen maan on voitava ruokkia kansansa. Myöskään Anttila ei pidä vientitukien lakkauttamista ainoana ratkaisuna, vaan vaati maailmankaupalle kokonaan uusia pelisääntöjä.

– Lännen hyvinvointi on liikaa rakennettu kehitysmaiden halvoilla raaka-aineilla: riistopolitiikasta tulisi luopua ja kehitysmaiden tulisi itse saada jalostaa raaka-aineensa.Vientituet kannattaa poistaa vasta sitten, kun niille ei enää ole Euroopan ylituotannon vuoksi tarvetta, totesi Anttila.

Anttila lupasi pitää Changemakerin terveiset mielessään myös, kun EU:ssa neuvotellaan tulevien vuosien maatalouspolitiikasta.

Changemakerin vetoomuksen on allekirjoittanut yli 2000 suomalaista. Verkoston vientituki-kampanja on näkynyt pitkin vuotta eri puolilla Suomea järjestetyissä tomaattitempauksissa, jossa tomaateiksi pukeutuneet nuoret ovat kertoneet ohikulkijoille vientitukien ongelmallisuudesta.

Changemaker on korostanut, että vientituet vaarantavat kehitysmaiden ihmisten oikeuden toimeentuloon ja lähiruokaan. Ne ovat osa länsimaiden kehitysmaita kohtaan harjoittamaa epäreilua kauppapolitiikkaa, joka on yksi kehitysmaiden köyhyyden rakenteellisista syistä.