Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Bild: Saksa nostanut arviota turvapaikanhakijoista 1,5 miljoonaan

 

Saksalainen sanomahti Bild uutisoi salaisista viranomaistiedoista, joissa ennakoidaan maahan saapuvan tänä vuonna jopa puolitoistamiljoonaa turvapaikanhakijaa.

Saksaan odotetaan tänä vuonna jopa 1,5:tä miljoonaa turvapaikanhakijaa, kertoo sanomalehti Bild. Lehti perustaa tietonsa viranomaisten salaisiin asiakirjoihin.

Aiemmin Saksan viranomaiset olivat arvioineet, että maahan saattaa tänä vuonna saapua enimmillään miljoona turvapaikanhakijaa.
Bildin mukaan arviota loppuvuoden tulijamäärästä on nyt nostettu huomattavasti. Uuden arvion mukaan Saksaan saattaa saapua loka-joulukuussa 920 000 turvapaikanhakijaa.
Bildin näkemissä asiakirjoissa on arvioitu myös mahdollisten perheenyhdistämisten vaikutusta. Bildin mukaan viranomaiset arvioivat, että jokainen turvapaikan saanut saattaa tuoda Saksaan neljästä kahdeksaan perheenjäsentä.

Lue myös: Radio Dein Viikon debatissa sanailtiin kiivaasti Euroopan pakolaiskriisistä

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

STT-AFP–Reuters/Radio Dei

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)