Kotimaa 24 sivusto sekä Kirkko & Kaupunki -lehti uutisoivat, että Kansanlähetys olisi muuttanut suhtautumistaan homoseksuaalisessa suhteessa elävien palkkaamiseen. Kansanlähetyksen kotimaisen ja ulkomaisen työn johtaja Arto Hukari kiistää väitteet.
– Kansanlähetyksen arvot ei millään tavalla ole muuttuneet tässä asiassa. Lehti- ja nettijutut eivät anna oikeaa kuvaa asiasta. Ammennamme edelleen ihmiskäsityksemme Raamatusta ja haluamme olla sille uskollisia.
Hukari muistuttaa, että Kansanlähetys noudattaa Suomen lakia. Työntekijöiltä odotetaan liikkeen arvoihin ja teologiaan sitoutumista.
– Rekrytoinnissa etsimme arvoihimme, teologiaamme ja työnäkyymme sitoutuvia ihmisiä. Sitoudumme kaikessa noudattamaan Suomen lakeja, ja valitsemme työntekijät tehtävään soveltuvuuden ja pätevyyden perusteella. Uuteen toimintasuunnitelmaan tämä on kirjattu uudella tavalla, Hukari sanoo.
– Käsityksemme avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona ei ole muuttunut. Jatkamme tässä kristinuskon perinteisellä linjalla, joka on myös kirkkomme virallinen linja.
– Strategiamme mukaisesti kutsumme jokaista kuuntelemaan Raamatun opetusta, hakeutumaan seurakuntayhteyteen, käymään Herran ehtoollisella, rukoilemaan, paastoamaan ja odottamaan suuria Jumalalta, Hukari sanoo.