Arkkipiispan vaalin ensimmäinen vaalipaneeli keskiviikkona Turussa

Arkkipiispan sauva. Kuva: Aarne Ormio/Kirkon viestintä

Turun arkkihiippakunta ja Kirkon viestintä järjestävät kolme vaalipaneelia ennen arkkipiispan vaalin ensimmäistä kierrosta, ja ne toteutetaan yhteistyössä mediatalojen kanssa.

Jos vaali ei ratkea ensimmäisellä kierroksella, niin ennen toista kierrosta järjestetään lisäksi yksi paneeli.

Ensimmäinen paneeli on Turussa kauppakeskus Skanssissa keskiviikkona 13. joulukuuta kello 18. Yhteistyökumppani on Turun Sanomat, ja paneelin juontaa päätoimittaja Riitta Monto. Skanssissa on 60 istumapaikkaa sekä lisäksi seisomapaikkoja. Paneelia voi seurata suorana Turun Sanomien sivuilta.

Toinen paneeli on Porissa kauppakeskus Puuvillassa tiistaina 16. tammikuuta kello 18. Paneeli toteutetaan yhteistyössä Satakunnan Kansan kanssa, ja sen juontaa vastaava päätoimittaja Tomi Lähdeniemi. Kolmas paneeli järjestetään Helsingissä Sanomatalon Mediatorilla torstaina 1. helmikuuta kello 16. Yhteistyökumppani on Helsingin Sanomat. Keskustelun vetää toimittaja Anna-Stina Nykänen. Paneeli striimataan hs.fi:ssä.

Mahdollisen toisen kierroksen paneeli on Turun tuomiokirkossa perjantaina 16. helmikuuta kello 16. Paneeli toteutetaan Yle Turun kanssa, ja sen juontaa vastaava tuottaja Antti Korhonen.

Vaalin ensimmäinen kierros on 8.2.2018

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen kierros käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken torstaina 1.3.2018.

Vaalissa on mukana viisi ehdokasta. Ehdokkaat ovat lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen (s.1966), organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen (s.1957), kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (s. 1957), Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma (s.1962) ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström (1963).

Ehdokkaille on avattu evl.fi-palvelussa sivut. Lyhytosoite on evl.fi/arkkipiispanvaali2018. Sivuilla on jokaisesta ehdokkaasta muun muassa esittelyvideo.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli tarkastaa valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat, hyväksyy ehdokkaat ja arpoo ehdokasnumerot 13. joulukuuta.

Kirkon viestintä