Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Antero Laukkanen ei osannut etukäteen ajatella, että kyseessä voisi olla ALS – ”Pohdin kuukauden, miten kertoa sairaudesta”

 
Antero Laukkanen eduskunnassa vuonna 2022.

Antero Laukkanen oli päättänyt jo ennen tietoa sairastumisestaan, että kuluva kausi olisi hänen viimeisensä kansanedustajana. (RV)

Kansanedustajan lähivuosien suunnitelmat menevät joka tapauksessa uusiksi, vaikka myös parantumisen ihmettä odotellaan tosissaan.

Kansanedustaja Antero Laukkasen ääni on herkistynyt ja hämmentynyt, mutta taustalta kuuluu myös tavaramerkiksi muodostunut iloisuus.

 

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Laukkanen julkaisi kuluneella viikolla eri viestimissä tiedon saamastaan ALS-diagnoosista. Hän pohti kuukauden päivät ennen ulostuloa, miten asian voisi viestiä.

– Mietimme vaimoni kanssa tietysti myös, pitääkö tilanteesta kertoa ylipäätään. Totesimme kuitenkin, että minulle luontevin tapa kertoa tästä asiasta on rukouspyyntö, Laukkanen kertoo.

– Ja kyllä tässä ihmettä tarvitaan.

 

Viimeiset vuorokaudet ovat menneet ihmetellessä sympatiavyöryä, jonka ulostulo laittoi liikkeelle. Laukkanen on saanut tuhansia yhteydenottoja.

– Ihmiset kertovat rukoilevansa. Yhteydenottoja tulee seurakunnista, poliittisista piireistä, kunnista, valtioneuvoston kansliasta, vaikka mistä. Ihmiset haluavat tukea ja rukoilla, kansanedustaja luettelee.

 

Laukkasen Facebook-päivitystä on haastatteluhetkellä jaettu yli 700 kertaa ja päivityksen perässä on 2300 kommenttia, lähes kaikki rohkaisevia ja siunaavia viestejä.

– En mitenkään voi reagoida kaikkiin viesteihin. Laitan myöhemmin yhteisen kiitosviestin kaikille, Laukkanen suunnittelee.

 

Kesäkuussa saatu diagnoosi oli Laukkaselle tyrmistyttävä uutinen.

– Se oli täysin tajunnan räjäyttävä. En ollut itse ajatellut, että kyseessä voisi olla ALS.

Laukkanen oli kärsinyt hankaluuksista liikkumisessa jonkin aikaa ja käyttänyt myös kävelykeppiä työpaikallaan eduskunnassa.

 

Viimeiset viikot ovat olleet Laukkaselle syvän itsetutkistelun ja uskossa ojentautumisen aikaa.

– Olemme tehneet valinnan, että tässä voi joko lukea diagnooseja tai lukea Raamattua, ja miettiä, mitä Jumala tästä kaikesta ajattelee.

– Lääkärin diagnoosi on aina ensimmäinen diagnoosi, mutta ei koskaan viimeinen, Laukkanen muotoilee.

– Suuntaan katseen kohti Kristusta. Hän on kantanut kaikki sairautemme ja on myös parantajamme. Siihen tartumme. Meidän uskonvaelluksemme konkretisoituu tällaisessa kohdassa.

 

Antero Laukkanen, 64, on taustaltaan seurakunnanistuttaja ja pastori. Hänen vuonna 1998 Espooseen perustamansa Majakka-seurakunta on yksi vanhimmista niin sanotuista uusista seurakunnista Suomessa. Nykyisin hän toimii seurakunnassa avustavana pastorina kansanedustajan työnsä ohessa.

 

Laukkanen on ollut rakentamassa myös muun muassa Espoon kristillistä koulua, joka sai keväällä uudet toimitilat 20 vuoden odottelun jälkeen.

– Korpivaellus on ohi ja koulu on päässyt luvattuun maahan, Laukkanen totesi juhlapuheessaan toukokuussa.

 

Antero Laukkanen on toiminut kristillisdemokraattien riveissä Espoon kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2001. Kansanedustajaksi hän pääsi vuonna 2015, oltuaan tätä ennen ehdolla useissa vaaleissa.

Uudenmaan vaalipiiristä on eduskuntaan perinteisesti päässyt läpi yksi kristillisdemokraatti, ja Laukkanen ohitti tehtävää pitkään hoitaneen Jouko Jääskeläisen. Vuoden 2019 vaaleissa Laukkanen oli yhä vaalipiirin suosituin kristillisdemokraatti, ja hän uusi paikkansa kasvaneella, noin 3500 äänen saalilla.

ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi on etenevä lihashermostosairaus, joka rappeuttaa lihasten toimintaa ja hermosoluja. Tautiin ei ole toistaiseksi voitu kehittää parantavaa lääkehoitoa, mutta oireita hoitavat lääkkeet kohentavat sairastuneen elämänlaatua.

 

Laukkanen kertoo muun muassa lukevansa Raamatusta olevia rukouksia.

– Mietin ja pohdin omaa tilannettani niiden pohjalta.

– Raamattu on niin täynnä yliluonnollisia ihmeitä, ihan alusta saakka. Ihmisillä on ollut ihmeellisiä rukouksia, ja aina Jumala on vastannut.

 

Antero Laukkanen kertoo naurahtaen, että hän on alkanut rukoilla uudella tavalla muiden sairaiden puolesta.

– Se on minun vastaiskuni. Kovasti minulla on sellainen tunne, että oma tehtäväni ei ole vielä tulemassa päätökseen. Toisaalta tiedän ja Raamatusta luen, että elämäni on Jumalan kädessä.

 

Laukkasen suunnitelmissa oli jo ennen tietoa sairastumisesta jäädä pois kansanedustajan tehtävistä kuluvan kauden jälkeen. Tarkoitus on alkaa kiertää seurakuntia evankelistajana ja seurakuntien rohkaisijana.

– Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Suunnitelmat menevät kuitenkin nyt uusiksi. Kaikkea pitää miettiä nyt voimien mukaan.