Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Anteeksiannon voima

 

Suomessa on mahdollista tavata esimerkiksi läheisen murhannut henkilö.

Suomessa on mahdollisuus järjestää tapaamisia vakavan rikoksen tekijän sekä uhrin omaisen välillä. Tavoitteena on saada helpotusta niin tekijän kuin omaisenkin elämään, ja pyrkiä kohti anteeksiantoa. Aina anteeksi ei kuitenkaan voi antaa.

Helsingin Sanomat uutisoi toukokuun puolessa välissä kriminaalihuollon tukisäätiön hankkeesta, joka järjestää vakavien rikosten tekijöille ja uhrien omaisille mahdollisuuksia tavata toisensa. Tapaamisia on järjestetty yhdeksän, joista suurin osa on sujunut hyvin.

Jälkisovitteluksi kutsuttu menetelmä perustuu anteeksiannon tuomalle helpotukselle, sekä rikoksen tekijän että omaisen puolelta. ”Lähes kaikissa tapauksissa osallistujat ovat kokeneet tilaisuuden jälkeen helpotusta”, hankkeen projektipäällikkö Arja Konttila kertoo Helsingin Sanomille.

Perheniemi neliöb. 17.-23.6.

 

Lämminhenkinen kohtaaminen rikollisen kanssa

HS:n artikkelissa Leena (nimi muutettu) kertoo omista kokemuksistaan jälkisovittelutapaamisesta. ”Halusin myös nähdä miehen silmät, jotta tiedän, katuuko hän oikeasti. Lehdissä oli aikanaan kuvia oikeudenkäynnistä, jossa hänen silmänsä näyttivät jääpiikeiltä”, Leena kertoo syistään osallistua tapaamiseen. Hän ei kuitenkaan halunnut mennä tapaamiseen raivoamaan.

Rikoksen tekijä puhui ensin, ja sen jälkeen molemmat osapuolet keskustelivat vapaasti. Leena kuvailee tilaisuutta ”lämminhenkiseksi” ja kertoo sen tuoneen vapautuneen olon. Tekijä pyysi rikostaan anteeksi, ja Leena kiitti anteeksipyynnöstä, vaikkei anteeksi pystynytkään antamaan. Tämän rikoksen tekijäkin ymmärsi.

 

Anteeksianto on matka

Terapeutti Päivi Niemi muistuttaa, että anteeksianto on tärkeä osa vihasta vapautumista. Sitä ei kuitenkaan voida vaatia keneltäkään.

– Kristityillä on hyvä lähtökohta anteeksiantoon, sillä se on yksi uskon perusarvoista, Niemi kertoo.

Kirjassaan Hyvää mieltä & tunnetaitoja Niemi kuvaa anteeksiantamusta matkaksi. Omien tunteiden käsittely, anteeksiantamisen päätös sekä muut ‘matkan’ vaiheet johtavat lopulta anteeksiantamisen tuomaan helpotukseen. Siihen jälkisovittelussakin pyritään.

Lähteet: Helsingin Sanomat
Kuva: Susanne Nilsson /flickr.com