Algerialainen kristitty, Slimane Bouhafs, vapautettiin 18 kuukauden vankeuden jälkeen

 

Slimane Bouhafs on vapautettu 18 kuukauden vankeuden jälkeen.

Slimane Bouhafs sai heinäkuussa 2016 viiden vuoden vankeustuomion islamin halventamisesta. Ihmisoikeusjärjestöt vaativat Bouhafs’in vapauttamista tämän heikon terveydentilan vuoksi. Hänen vankeutensa päättyi juuri ennen pääsiäistä.

Kristinuskosta islamiin kääntynyt Slimane Bouhafs pidätettiin 31.7.2016 sen jälkeen kun hän oli lähettänyt sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän oli sanonut Jeesuksen valon voittavan islamin ja sen profeetan ”valheen”. Hän oli julkaissut myös kuvia islamilaisista terroristeista teloittamassa siviilihenkilöä.

Islam on valtionuskonto Algeriassa. Bouhafs tuomittiin sen halventamisesta maksimivankeusrangaistukseen ja maksamaan raskaat sakot. Rangaistusta alennettiin, ensin kolmeen vuoteen ja myöhemmin, presidentin armahduksen jälkeen, lisää. Perheen viime lokakuussa Bouhafsin heikon terveydentilan vuoksi esittämään pyyntöön ehdonalaiseen siirtymisestä ei kuitenkaan suostuttu.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Slimane Bouhafsin tytär, Tilelli, julkisti isänsä vapautumisen Facebook-tilillään pääsiäislauantaina. ”Viimein isäni on sallittu palata luoksemme”, tytär kirjoitti ja kiitti perheen saamasta tuesta. Algerialainen sanomalehti El Watan raportoi, että Tilelli ja hänen äitinsä olivat olleet matkalla vierailemaan Slimanen luona vankilassa, kun hän soitti ja kertoi, että hänet oli vapautettu ja hän oli tilaamassa taksia kotiin. Tilelli pyysi Slimanea odottamaan, että he hakevat hänet ja matkustavat yhdessä kotiin.

”Olen täynnä iloa, koska perheeni, joka on kärsinyt valtavasti, on yhdessä jälleen”, Slimane Bouhafs sanoi El Watan -lehden mukaan. ”Kärsin kamalaa vääryyttä. En vahingoittanut enkä tappanut ketään. Vapauteni riistäminen oli epäoikeudenmukaista.” Bouhafs kertoi nähneensä sietämättömiä asioita vankilassa. Hän kiitti ihmisiä eri puolilta maailmaa saamistaan tukikirjeistä.

Nimettömänä pysyttelevä lähde kertoi World Watch Monitorille, että tuomion langettamisen aikaan viiden vuoden tuomio oli ”vakava suhteutettuna melko mitättömään rikokseen”. Samankaltaiset julkaisut sosiaalisessa mediassa ovat lähteen mukaan yleisiä Algeriassa, eivätkä yleensä herätä viranomaisten raivoa. Tammikuussa 2017 tuomittiin kuitenkin eräs toinen algerialainen kristitty vuoden vankeusrangaistukseen Facebookissa julkaisemansa materiaalin vuoksi – Tuomion perusteena oli islamin halventaminen.

Bouhafs kärsi vankeusrangaistustaan kolmessa eri vankilassa. Hänen terveydentilansa heikkeni vankeuden aikana, koska hänellä oli reumatismi, sairaus, jota stressi pahentaa ja joka vaatii erityisruokavalion. Hän kärsi uskonsa vuoksi myös muiden vankien aggressiivisesta käytöksestä.

Bouhafsin perhe valitti tuomiosta algerialaisten ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen tukemana. Lokakuussa 2016 ryhmä ihmisoikeusaktivisteja kokoontui vaatimaan Bouhafsin pääsyä lääketieteelliseen hoitoon. He vaativat myös tuomion perusteena olevan lain muuttamista. Toukokuussa 2017 algerialainen ihmisoikeusyhdistys järjesti mielenosoituksen tukeakseen Bouhafsia. Lausunnossaan yhdistys sanoi, että Algerian hallitus oli sortunut ”toistuviin

ihmisoikeuksien ja -vapauksien loukkauksiin ja vaati ”kaikkien poliittisten ja uskonnollisten mielipiteidensä vuoksi pidätettyjen vapauttamista”.

Bouhafsin tuomio on nähty keinona vaientaa hänet. Hän kuuluu MAK-nimellä tunnettuun separatistiseen ryhmään, jonka jäseniä on ahdisteltu ja pidätetty säännöllisesti.

Lähde: World Watch Monitor