Aborttijärjestöä syytetään elinkaupasta

 

Kuvakaappauksessa salaa kuvattu Deborah Nucatola. Kuva: The Center for Medical Progress, YouTube.

Myykö Yhdysvaltain suurin abortteja tarjoava järjestö Planned Parenthood vauvojen osia?

Tämän kysymyksen herätti videopalvelu YouTubessa julkaistu noin kahdeksanminuuttinen video, jossa järjestön terveyspalveluiden johtaja Deborah Nucatola keskustelee kahden biotekniikan alan yhtiön edustajaksi tekeytyneen henkilön kanssa. Videon on julkaissut aborttia vastustava pro-life-järjestö The Center for Medical Progress.

Piilotetulla kameralla kuvatussa keskustelussa Nucatola näyttää kuvaavan lounassalaatin ja viinilasillisen ääressä muun muassa sitä, minkälaisia hintoja ”näytteille” eli elimille paikallinen aborttiklinikka saattaa asettaa.

Ihmisen elinten myynti on Yhdysvalloissa laitonta jokaisessa osavaltiossa, ja siitä voidaan tuomita jopa kymmenen vuoden vankeuteen tai puolen miljoonan dollarin sakkoihin. Abortoidun sikiön elinten luovutus tieteelliseen tutkimukseen sen sijaan on laillista äidin suostumuksella.

Nucatola kertoo videolla myös, kuinka aborttia suorittava lääkäri saattaa muuttaa sikiön synnytysasentoa niin sanottuun perätilaan, jolloin tiettyjen elinten talteen ottaminen vahingoittumattomina on helpompaa. Videon julkaisijat sanovat, että tällainen toimenpide ”on identtinen” kohdun ulkopuolisen abortoinnin (partial-birth abortion) kanssa. Se on Yhdysvalloissa myös laitonta ja siitä voidaan tuomita kahden vuoden vankeuteen ja sakkoihin.

Planned Parenthood kiistää syytöksen myynnistä

Planned Parenthood on vastannut syytöksiin ja kieltänyt elinkaupan. Sen mukaan videon julkaisseen tahon taustalla on henkilöitä, joiden tavoitteena on järjestön mustamaalaaminen. Planned Parenthoodin viestintäjohtaja Eric Ferrero kirjoittaa järjestön yhdessä vastineessa, että järjestö ei tavoittele voittoa ja että elinten lailliseen luovutukseen kysytään aina äidin lupa. Lisäksi elimiä käytetään Ferreron mukaan monien kuolemanvaarallisten tautien hoidon edistämiseen.

Toisaalta elimistä voidaan Ferreron mukaan periä korvauksia.

”Joissakin tapauksissa kuluja kuitenkin korvataan. Sellaisia ovat esimerkiksi kuljetus johtaviin tutkimuskeskuksiin. Tämä on lääketieteellisellä kentällä standardikäytäntö”, tiedotteessa todetaan.

Planned Parenthood ei sen sijaan toistaiseksi ole reagoinut videon julkaisijoiden tallentamaan elinkuljetusyhtiön esitteeseen. Siinä elimiä klinikoilta laboratorioihin kuljettava yhtiö StemExpress nimenomaan toistuvasti mainostaa palvelujaan aborttiklinikoille voittoa tuottavana toimintana. Esitteessä on myös Planned Parenthoodin lääketieteellisen johtajan Dorothy Furgersonin suositus.

Esite muun muassa lupaa kudoksia ja elimiä tieteen hyväksi lahjoittavalle klinikalle “taloudellista kasvua”. Esitteessä tätä ilmaisua välittömästi seuraava lause kuvaa yhtiön liiketoimintaa:

“Korkean kantasolupitoisuuden veren ja raaka-aineet, jotka yleensä hylätään synnytysopillisissa toimenpiteissä, voi StemExpress sen sijaan kuljettaa nopeasti tutkimuslaboratorioihin täydellisen ammattimaisesti ja luovuttajan nimettömyyden säilyttäen.”

Videolla Nucatola kertoo, että ”juuri nyt” näyttäisi järjestön lakiosaston mielestä kyseenalaiselta, jos Planned Parenthood toimisi välikätenä ketjunsa eri franchise-yrittäjien eli paikallisten klinikoiden välillä. Juuri StemExpress oli hänen mukaansa aiemmin ottanut yhteyttä Planned Parenthoodiin mitä ilmeisimmin laajentaakseen kuljetuspalveluidensa laajuutta. Heille oli vastattu kieltävästi.

”Mutta voin kertoa, että suljettujen ovien takana näitä keskusteluja kumppanien kanssa käydään”, Nucatola vihjaa.

Eetikot: ilmeinen eturistiriita

Ainoastaan tunnetut pro-life-ryhmät eivät ole vastanneet paljastuneisiin käytäntöihin. Washington Postin haastattelema New Yorkin yliopiston lääketieteellisen etiikan osaston johtaja Arthur Caplanin mukaan aborttiklinikan ainoa olennainen tehtävä on suorittaa abortteja.

“Kun alat leikkiä sen kanssa, kuinka ja milloin abortti suoritetaan, muut asiat kuin naisen terveys tulevat mukaan kuvioihin. Silloin luodaan hyvin suuri eturistiriita juuri sinä aikana, joka on monelle ihmiselle moraalisesti vaikea”, Caplan sanoo.

Abortin laillisuutta on Yhdysvalloissa puollettu pitkään argumentoiden, että se on ”turvallista, laillista ja harvinaista”. Reutersin haastatteleman Northwesternin yliopiston bioetiikan professori Laurie Zolothin mukaan videon perusteella naisen turvallisuus kuitenkin vaarantuu kaupallisten etujen vuoksi.

Ainakin Texasin ja Louisianan osavaltiot ovat aloittaneet tutkinnan Planned Parenthoodin toiminnasta julkaistun videon johdosta. Myös monet republikaanien presidenttiehdokkaat ovat paheksuneet Planned Parenthoodia videon johdosta. Liittovaltion energiasta ja taloudesta vastaava komitea aikoo aloittaa tutkinnan tapauksen johdosta.

Christianity Todayn blogisti Ed Stetzer kommentoi, että rikkoipa Planned Parenthood lakia tai ei, ”toiveeni on, että yhä useammat näkisivät abortin sinä, mitä se todellisesti on ja Planned Parenthoodin sellaisena kuin se todellisesti on.”

 
Uusi Tie ilmainen

Aiheet