Aarre Kuukauppi: Luterilaisen Maailmanliiton keskustelulinja muuttunut parempaan suuntaan

 

Aarre Kuukauppi Uuden Tien haastateltavana Kansanlähetyspäivillä 2015. KUVA: MIKAEL ELMOLHODA

Inkerin kirkon piispa uskoo, että konservatiivisilla kirkoilla on pienestä koostaan huolimatta vaikutusvaltaa Luterilaisessa Maailmanliitossa.

Luterilainen Maailmanliitto on luterilaisten kirkkojen yhteistyöjärjestö, jonka kirkoilla on keskinäinen alttari- ja saarnatuoliyhteys. Siihen kuuluvat maailman suurimmat luterilaiset kirkot, mukaan lukien Suomen ev.-lut. kirkko. Tämän lisäksi konservatiivisemmat tunnustukselliset luterilaiset kirkot muodostavat keskenään yhteistyöjärjestön nimeltä Kansainvälinen luterilainen neuvosto. Siihen kuuluu muun muassa yhdysvaltalainen Missouri-Synodi.

Jotkut kirkot kuuluvat molempiin yhteistyöjärjestöihin. Venäjällä toimiva Inkerin kirkko on näistä yksi. Aarre Kuukaupin mukaan kirkon kaksoisjäsenyys on sujunut aivan luontevasti.

Hgin rttukoulu vkot 31 ja 32 Smy

– Me olemme pieni kirkko ja joskus meitä myös pidetään pienenä ja vaatimattomana, jolla ei ole vaikutusvaltaa. Mutta todellisuudessa Luterilaisessa Maailmanliitossakin on aika monia kirkkoja, jotka ovat perinteisiä, sanoisin raamatullisia. Näitä on Afrikassa ja Aasiassa sekä Baltian kirkot.

– Meillä on hyvä rintama. Viimeisimmässä kokouksessa Roomassa suoraan sanoen ihmettelin, että esimerkiksi Ruotsin arkkipiispa, joka on hyvin liberaali naishenkilö, oli melkein koko ajan hiljaa. Me taas puhuimme ja sanoimme, mitä mieltä olemme.

Kuukaupin mukaan Maailmanliitossa keskustelulinja on selkeästi muuttunut.

– Pari vuotta sitten meille melkein syötettiin homoliittoja. Nykyään siellä puhutaan tärkeistä asioista, kuten sosiaalisista ongelmista tai siitä, mitä on olla luterilainen ja tunnustuksellinen. Minun mielestäni vaikutus on selvästi olemassa parempaan suuntaan.

Aarre Kuukauppi kertoo uusimmassa Uudessa Tiessä, mitkä ovat Inkerin kirkon ilonaiheet ja mitkä taas suurimmat haasteet.

 
Uusi Tie ilmainen