Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

”Kristillinen kirjakauppa on kuin majakka”

 

Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetyksen piirijohtaja Kai Niemelä

Kristillisten kirjakauppojen konkurssiuutisten keskellä kuuluu myös hyviä uutisia. Seinäjoella toimiva Kansanlähetyksen omistama Kristillinen Kirja- ja Musiikkipalvelu juhli viime viikolla 40-vuotista taivaltaan juhlaseurojen ja kakkukahvien merkeissä.

– Parasta tässä työssä on ihmisten palveleminen. Monet kasvot ovat tulleet tutuksi vuosien varrella. Myös uusien ihmisten kohtaaminen rikastaa työntekoa, iloitsee myymälänhoitaja Elle Kokko, joka on tehnyt jo 29-vuotisen uran kaupassa.

Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetyksen omistamasta kaupasta löytyy kaikkien kristillisten kustantajien kirjoja.

– Haluamme pitää valikoimamme laajana sillä tarkoitus on palvella koko kristikuntaa, Kokko toteaa.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

– Tällä hetkellä ehdottomasti eniten myy Kkjmk Oy:n kustantama Taivas on totta, joka on pienen pojan liikuttava kertomus matkastaan taivaaseen. Toinen suosikki on ollut Uuden Tien kustantama 101 rukousvastausta.

Kokko on kiitollinen siitä, että työtä on pystytty jatkamaan.

– Erään kollegani ajatusta lainaten, voisi sanoa, että kristilliset kirjakaupat ovat kuin majakoita, jotka loistavat evankeliumin valoa eri paikkakunnilla.

Kokko on huomannut, että kristityt ovat nykyään varovaisempia antamaan kristillistä kirjallisuutta eteenpäin.

– Evankeliumin eteenpäin vieminen kirjallisuuden avulla on vähentynyt selvästi jos vertaa tilannetta 10 vuotta sitten. Haluaisin silti rohkaista viestimään kirjojen avulla. Etenkin toivoisin, että kristityt uskaltaisivat jakaa kristillistä kirjallisuutta lapsille, koska koulukaan ei samalla tavalla enää tue kristillistä kasvatusta.