Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

”Populaarikulttuuri kaipaa kristillisiä näkökulmia”

 

Opiskelija- ja koululaisjärjestö OPKO terävöittää osallistumistaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Haluamme osoittaa, että kristinuskon näkökulma esimerkiksi yhteiskunnassa pinnalla oleviin aiheisiin on edelleen pätevä. Lisäksi haluamme rohkaista kristittyjä nuoria osallistumaan keskusteluun ja suuntautumaan ulospäin, OPKO:n tiedottaja Sari Nuutinen kertoo.

Tulevana vuonna OPKO:n lisää näkyvyyttään muun muassa yliopistoilla. Suunnitelmissa on yliopistoilla järjestettävät, ajankohtaisia teemoja käsittelevät luento- ja keskustelutilaisuudet. Tarkoituksena on saada kristinuskon ja tieteen näkökulmat avoimeen keskusteluun.

Kansainvälisenä vieraana tullaan kuulemaan ainakin englantilaista Damaris koulutusjärjestön johtajaa Nick Pollardia. Luentosarjan aiheena on rakkaus ja seksuaalisuus elokuvissa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Tällainen teema on tärkeä ja nostaa esiin sen, että kovien tieteiden ohella myös muilta aloilta löytyy tärkeitä aiheita. Emme halua kristittyinä olla eristyksissä vaan pyrkimyksemme on osallistua myös populaarikulttuurissa pinnalla oleviin aiheisiin, Nuutinen kertoo.

Aiemmin Ylioppilaslähetyksen nimellä tunnettu OPKO perustettiin vuonna 1964 Helsingissä. OPKO on maamme suurin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piiriin kuuluva koululais- ja opiskelijajärjestö, jonka toimintaa löytyy 13 kaupungissa. Järjestö kuuluu myös maailmanlaajuiseen kristilliseen opiskelijaliikkeeseen IFESiin (International Fellowship of Evangelical Students).