Voiko veitsellä luoda miehen ja naisen?

 

18 vuotta täyttänyt saa pian itse päättää, onko hen (!) mies vai nainen. Kyseessä on laillinen sukupuoli eli kirjaus väestörekisterin henkilötietoihin. Osa sukupuolensa muuttaneista vaatinee myös anatomisia muutoksia.Syrjitäänkö muunsukupuolisia?Lakimuutoksessa ei anneta mahdollisuutta kirjautua muunsukupuoliseksi. Tämä lienee seksuaalipoliitikkojen seuraava siirto. Taitavat seksuaalipoliitikot ajavat parhaillaan eduskunnassa olevaa lakimuutosta kauhukertomuksilla pakkosterilisaatioista, joita tosin ei ole transihmisille Suomessa tehty ainoatakaan. Pakkosterilisaatioita tehtiin vielä 1970-luvulla kun darvinistisessa huumassa ”rotua jalostettiin” steriloimalla muun muassa kuuroja. Jumala teki naisen miehen kylkiluustaMutta onnistuuko sama kirurgeilta? Kyseessä on valtava haaste, sillä miehen ja naisen ero on valtava. Entä mitä tarkoittaisi muutos muunsukupuoliseksi anatomian ja fysiologian kannalta? Ongelman mittasuhteet selviävät TV7-kanavan arkistosta löytyvästä 5-osaisesta sarjasta. Monet pahaa aavistamattomat nuoret saattavat kuvitella, että kyseessä on pikku juttu, heräämöstä kirmaisee ulos reipas tyttö tai poika, eikä mitään vaaraa leikkauskomplikaatioista ole.Verinen työ kirurgeilleKirurgiystäväni sai taannoin lähetteen psykiatrilta, missä pyydettiin poistamaan nuorelta naiselta rinnat. Nainen halusi korjata sukupuolensa mieheksi. Kirurgi kieltäytyi kunniasta. Uuden lain mukaan lääkärin arviota leikkauksen perusteluista ei enää tarvittaisi. Velvoittaako käsillä oleva lakimuutos kirurgeja toteuttamaan teinien tuntemuksia sukupuolestaan?Lopullisia ratkaisujaJokainen lääkäri tietää, että nuoren persoona on valmis vasta 24 vuoden iässä, jolloin hän on kypsä ratkaisemaan koko jäljellä olevaan elämäänsä vaikuttavia asioita. Tämä näkyy sukupuolen takaisinkorjauspyynnöissä, joita ilmenee noin 8 vuoden kuluttua tehdystä korjausleikkauksesta.Lääkärien henkistä kuormittumista ei huomioidaLääkärin ammatti on monille kutsumustyö. Nuoren ihmisen normaaliin anatomiaan puuttuminen kirurgin veitsellä voi olla hyvin epämiellyttävä kokemus, josta voi nähdä painajaisia koko loppuelämän ajan. Ihminen ei voi ryhtyä kumoamaan luomisjärjestystä.