Vähemmän on enemmän

”Tee sitä mihin uskot ja usko siihen mitä teet. Kaikki muu on ajan ja voimien tuhlausta.” Näin opastaa postikortti, joka löytyy työpöytäni läheisyydestä.

Aloitin työt seurakunnassa parikymmentä vuotta sitten, ja minä uskoin ja minä tein. Työhuoneeni hyllyt täyttyivät nopeasti kansioista, joihin olin koonnut alueita, jotka halusin hallita. Hyllystäni löytyi lapsityötä, vanhemmuutta, parisuhdetta ja naisten työtä. Sieltä löytyi jumalanpalveluselämää, evankeliointia, ylistyksenjohtamista ja ihmissuhteita. Oli raamattutietoutta, johtamista, saarnoja ja sielunhoitoa. Olipa siellä seurakunnan hallintoon ja kiinteistön hoitoonkin liittyviä kansioita.

Kun vuodet kuluivat, tapahtui kaksi asiaa. Ensinnäkin käytännön realiteetit pakottivat minut karsimaan osan kansioista. Hyllytila, aivokapasiteetti ja päivän tunnit eivät kerta kaikkiaan enää riittäneet. Tajusin, että en voi tietää kaikkea, en voi osata kaikkea enkä voi hallita kaikkea. Ja vaikka tietäisin, osaisin ja hallitsisinkin, en ehtisi tekemään kaikkea, koska aikani ja voimani ovat rajalliset.

Jossakin vaiheessa minulle valkeni myös toinen seikka. Tajusin, että minun ei tarvinnut tietää, osata eikä hallita kaikkea. Ei sittenkään, vaikka olin saanut valtuudet toimia pastorina, jolta sitä joskus odotetaan. Yhä selvemmin aloin ymmärtää, että voidakseni tämän lyhyen elämäni aikana tehdä sen, mihin minut kunakin aikana kutsutaan, ja voidakseni tehdä sen mahdollisimman hyvin, minun oli alettava karsia asioita.

Mutta yllättävintä oli huomata se, että vaikka käsin kosketeltavat, konkreettiset mappirivistöni alkoivatkin harventua, yksikään niiden sisältämistä aihealueista ei silti ajatuksissani menettänyt merkitystään. Mieleni ja sydämeni oli laajentunut ymmärtämään kaikkien niiden tärkeän merkityksen, riippumatta siitä, kuuluivatko ne oman intohimoni piiriin tai toiminko itse niiden parissa ja näkyikö niissä minun peukalonjälkeni. Samaan aikaan kun poistin kansioita hyllystäni, ne yksi kerrallaan siirtyivät omaan sisäiseen arkistooni. Siellä ne nyt olivat ja olemassaolollaan muistuttivat minua siitä, että näitä asioita ja näiden asioiden osaajia ja näille asioille palavia ihmisiä tarvitaan. Arvosta siis heitä! Rohkaise heitä! Varusta heitä!

Oivalsin, että vähemmän voikin olla enemmän. Kun irrotan otteeni asioista, joissa minun mukanaoloni ei ole välttämätöntä (ja, jos rehellisiä ollaan, joskus jopa haitallista), pystyn löytämään oman tärkeän paikkani kokonaisuudessa. Ja kun keskitän voimavarani, työni kantaa enemmän, laadukkaampaa ja pysyvämpää hedelmää.

Mappienharvennusoperaatio taisi olla Paavalillekin tuttua puuhaa. Kirjeessään roomalaisille hän kirjoitti: Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja (12:3–6).

Sitten Paavali jatkaa ja luettelee näitä lahjoja: Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin (6–8).

Luettelosta ei löydy kaikkia erilaisia lahjoja ja armoituksia; Paavalilla oli varmasti mielessään useampiakin ”mappeja” kuin vain edellä mainitut. Mutta hänen viestinsä on selvä ja kirkas: Jumala antaa armonsa ilmentyä meissä monin eri tavoin ja on jakanut monia erilaisia lahjoja seurakunnalleen. Mutta ei kaikkia yhdelle vaan jokaiselle jotakin. Ja Jumala myös antaa meille tarvitsemamme määrän uskoa lahjojemme käyttämiseen.

”Tee sitä mihin uskot ja usko siihen mitä teet. Kaikki muu on ajan ja voimien tuhlausta.” Loppujen lopuksi tuo postikorttini kehotus ei taidakaan olla yhtään hullumpi. Siinähän voi suorastaan kuulla seurakunnan Herran äänen.