Uusi Matrix

 

Tämä kirjoitus käsittelee elokuvaa ”Everything Everywhere All at Once” (2022). Elokuva on ollut esillä sen saatua juuri 11 Oscar-ehdokkuutta, monia muita huomionosoituksia sekä suitsutusta niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Elokuvaa sopii verrata tieteiselokuvaan Matrix (1999), mikä uudisti genreä näyttävillä taistelukohtauksilla, kekseliäillä kameratrikeillä sekä visiolla koneiden luomasta lumemaailmasta.

Everything Everywhere All at Once kertoo kiinalaisesta perheenäidistä, jonka täytyy selviytyä veroviraston hampaista, sopia välinsä teinityttärensä kanssa sekä pelastaa universumi kosmisen bagelin reiästä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.
Maahanmuuttaja saattaa tarvita tajunnan laajentavia kykyjä ja kung fu taitoja selviytyäkseen veropykälistä. Everything Everywhere All at Once yhdistelee vimmatusti eri genrejä. Se on läpeensä intersektionaalinen, sillä sen keskiössä on keski-ikäinen mamu-äiti sekä hänen lesbotyttärensä.

Elokuvassa jokaisen ihmisen jokainen valinta luo vaihtoehtoisen rinnakkaistodellisuuden. Valaistuneet kykenevät siirtymään vaihtoehtoisten tietoisuuksiensa välillä ja omaksumaan heidän kykyjään. Hyppyä varten tarvitsee keskittyä, hieroa algoritmia tekemällä jotain outoa sekä painaa korvassa olevaa nappia. Tarina pursuaakin kaikenkarvaisia kummallisuuksia, perverssiä kuvastoa unohtamatta. Leffaa on hehkutettu ”queer-mestariteoksena”.

Elokuvan sanoma on eksistentiaalinen – elämän merkityksellisyyden löytäminen absurdissa maailmankaikkeudessa. Nihilismi, suuri ei-mikään, uhkaa. Mukana on vahva silaus buddhalaisuutta: tyhjyydestä avautuvia mahdollisuuksia, myötätuntoa kaikkea olevaa kohtaan. Valaistumista edustaa marketin muovinen irtosilmä otsalla. Näin elokuva leikkii olevan ja olemattoman, vapauden ja lainalaisuuksien sekä syvällisen ja pinnallisen vastakohtaisuuksilla.

Everything Everywhere All at Once todistaa kiinnostuksestamme ylittää katoavaisuuden, ruumiillisuuden ja ihmismielen rajat. Siten se taipuu dialogiin kristinuskon kanssa kaikesta sekavuudestaan, ristiriitaisuuksistaan ja sekopäisyydestään huolimatta. Kristillisen absurdin mukaan ihminen alkaa elää ikuisuuselämää liittyessään sanan ja sakramenttien kautta Jeesus Nasaretilaisen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Luomamme maailmat heijastavat pelkojamme ja toiveitamme. Narnian tarinoissa taikaporttina toiseen maailmaan toimi vaatekomero, Tylypahkaan juostiin tiiliseinän läpi ja Matrixiin sujahdettiin puhelinlankoja pitkin. Tällaisten käpyrauhasten perusteella voinee päätellä vallalla olevan jonkinlainen teknologian innovaatioista, muodista ja perinteisistä uskonnoista inspiroituva idealismi.

Viihdemaailman messiaat ovat haaveittemme projektioita ja peilikuviamme. Kristinuskon messias on toista maata. Yhteys häneen avaa portit Jumalan valtakuntaan. Niin ”me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”