Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Saatana riivaa Moskovaa

 

Olemme saaneet poliittisia, historiallisia, kulttuurisia ynnä muita analyyseja syistä, miksi Putinin johtama Venäjä toimii niin moraalittomasti, väkivaltaisesti ja julmasti kuin joka päivä uutisista kuulemme. Haluan lisätä näihin arvioihin teologisen analyysin tämän kauheuden syistä.

Läntisen kristikunnan vaikutusvaltaisin kirkkoisä Augustinus opettaa pääteoksessaan Jumalan kaupunki: Ihmisen historia on kirjoitettu ihmisen verellä. Miksi?

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Siksi, että ihminen apinoi eli matkii Jumalaa. Hän pyrkii kaikin tavoin alistamaan muut ihmiset OMAN VALTANSA ALLE, olemaan pikkujumala toisille ihmisille.

Tämähän oli Saatanan lankeemus: ”Minä olen jumala!” ”Minä pystytän valtaistuimeni Jumalaa korkeammalle.” Ihminen on seurannut viettelijänsä esimerkkiä: Ihminen rakastaa omaa valtaansa ja kunniaansa, imartelua, ja siksi haluaa alistaa muut itseänsä ihailemaan.

Synnin varsinainen olemus on yritys ”olla kuin Jumala”, tai kuten Martti Luther Augustinusta seuraten sanoo: ”Ihminen haluaa että Jumala ei olisi Jumala, vaan että hän itse olisi jumala.”

Ihmisten sosiaalista elämää hallitsee vallanhimo, libido dominandi, kuten Augustinus toteaa äidinkielellään latinaksi. Hallitsemisen himo on pahin kaikista synnin ilmenemismuodoista.

Augustinuksen pääteos Jumalan kaupunki sisältää kuuluisan kertomuksen:

”Aleksanteri Suuren sotilaat ottivat kiinni merirosvon, joka tuotiin kuninkaan eteen. Kuningas kysyi: ’Mitä tarkoitat, kun väkivaltaisesti uhkaat merenkävijöitä?’ Merirosvo vastasi rohkeana ylpeästi: ’Mitä sinä tarkoitat, kun pidät väkivalloin hallussasi koko merta ja maan piiriä? Minä teen työtäni pienellä laivalla, ja siksi minua kutsutaan rosvoksi. Mutta sinä teet työtäsi suurella laivastolla ja valtavalla armeijalla, siksi sinua kutsutaan keisariksi.’”

Molemmat olivat murhaajia ja rosvoja. Pieni rosvo joutui rangaistavaksi, suuri rosvo sai ihmisten kunnioituksen ja arvostuksen ja jäi sankarina historiaan.

Jumalan ja ihmisen vastustaja Saatana tuhoaa elämää aivan kuten ihmisten arvostamat sotapäälliköt ja valloitusarmeijat. Saatana on anti-luoja, Jumalan hyvän luomistyön, elämän tuhoaja.

”Saatana on ollut murhaaja alusta asti; hän on valehtelija ja valheen isä”, sanoo Jeesus (Joh. 8:44). Saatana on myös varas: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”, sanoo Jeesus (Joh. 10:10).

Murhaajia, valehtelijoita ja varkaita ovat aina olleet monien kansojen johtajat, niin ennen kuin nyt. Tällaisia ovat tämän hetken valtaa pitävät Venäjällä. Venäläiset ystäväni sanovat: ”Maatamme johtaa rikollinen Putinin mafia.”

Tämä rikollisjoukko tappaa poliittiset haastajansa, pommittaa toisen kansan lastentarhat, synnytyssairaalat, koulut, asuintalot, ampuu vanhuksia selkään, teloittaa omia sotilaitaan. Tämän raukkamaisempaa roskaväkeä saa hakea historian lehdiltä!

Nämä saatanalliset vallanpitäjät ovat paitsi pelkurimaisia sadisteja myös häikäilemättömiä rosvoja, jotka ovat ryöstäneet oman köyhän kansansa rikkaudet ja sijoittaneet miljardinsa tileilleen länsimaisissa pankeissa.

Kaikki pahuus peitellään saatanallisen ovelalla tavallisen kansan aivopesulla: Tiedotusvälineitä hallitsemalla ihmiset huijataan uskomaan valhe totuudeksi ja totuus valheeksi. Venäjän johtajien puheesta 70-100% on tietoista valehtelua ja tarkoituksellista harjaan johtamista.

”Herra, armahda meitä! Kristus, armahda meitä! Kyrie, eleison! Gospodi, pomilui nas! Gospodi, prosti nas greshnich! Aamen.