Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Tarvitsemme teologisen keskustelun koronapassista ja pian

 

Koronapassin myötä internetin vääräleuat ovat saaneet seurakunnista uuden kohteen. Kommenttiketjuissa rokottamattomat jäävät jouluna vaille sijaa majatalossa. Tai kuulemma nykyään Jeesus sanookin, että sillä, joka minun luokseni tulee, täytyy olla koronapassi.

Palstojen sanailua ei tietysti tarvitse ottaa täysin vakavasti. Mutta en voi karistaa mielestäni sitä vaikutelmaa, että veistelyissä on kuitenkin jotakin perää. Ei ole ihan jokapäiväistä, että suuren kriisin aikana nimenomaan kirkon ovelta ihmisiä käännytetään pois tai kehotetaan jäämään kotiin. Vaikka epidemia kuinka ravistelisi yhteiskuntia, luulisin jokaisen kristityn selkäydinreaktion olevan sen, että tätä ei ainakaan ihan helpolla pitäisi niellä. Siksi oma kantani passiin seurakuntien tilaisuuksissa on lähtökohtaisesti kielteinen. Yritän tässä kirjoituksessa valaista sen syitä ja kehottaa erityisesti kristillisten kirkkojen, seurakuntien ja järjestöjen johtoa pohtimaan asiaa niin pian kuin mahdollista.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Nyt näyttää siltä, että passi on otettu pääosin käyttöön hyvin ohuin teologisin perustein. Tai jos perusteita onkin ankarasti mietitty, sellaisista ei ole käyty julkisuudessa juurikaan avointa keskustelua. Perusteluita passia käyttävien tahojen nettisivuilta en juuri löydä.

Osa tästä selittyy ymmärrettävästi kiireellä. En haluakaan syyllistää loppuvuoden suurtapahtumien, kuten Maata Näkyvissä-festarien järjestäjiä passin käytöstä. He joutuivat hätätilanteessa päivien varoitusajalla valitsemaan passin ja valtavan työn hiekkaan valumisen välillä. Helppo valinta. Saman voinee katsoa pätevän kauneimpiin joululauluihin ja muihin adventin suosittuihin tilaisuuksiin.

Mutta kun jouluruuhkat hellittävät, juuri kristillisten toimijoiden pitäisi hengähtää ja miettiä hetki. Koronapassi on yhteiskunnassa laajemminkin erittäin kiistelty ratkaisu ylipäänsä – ja mielestäni ihan hyvistä syistä. Mutta vaikka sen katsoisi muutoin ongelmattomaksi, tulisi passin herättää joka tapauksessa juuri kristillisten kirkkojen ja seurakuntien piirissä vakavia teologisia kysymyksiä, ja siksi vastahankaa.

Ensimmäiseksi, voiko ihmistä oikeastaan estää pääsemästä sanan kuuloon, sakramenttien ääreen ja tapaamaan toisia kristittyjä pelkän rokottamattomuuden perusteella? Miten tällainen perustellaan Raamatun, kristillisen tradition ja näistä nousevien teologisten periaatteiden avulla?

Ymmärrän toki, ettei tilaisuuksissa haluta rokottamattoman saavan tautia. Ja sen, että varsinkin kriisiaikoina esivallalla on Jumalan suoma oikeus pakottaa kansalaisia ainakin jollain tavalla. Ja että seurakuntien tiloissa järjestetään hyvin monenlaisia tilanteita, joista toiset ovat välttämättömämpiä ja toiset eivät ehkä niinkään.

Mutta ottaen huomioon sen, että jokaisessa jumalanpalveluksessa ja muussa evankeliumin julkisen julistamisen tilanteessa – varsinkin kriisiaikoina – on ihmisten ikuinen kohtalo pelissä, kenellä meistä on valta päättää toisen ihmisen puolesta, saako hän osallistua siihen vai ei? Tai kuinka kauan striimiä voi tarjota hänelle korvikkeena ja luistella tästä kysymyksestä sen avulla pois? Entä mitä sanot mahdolliselle juuri potkut saaneelle rokottamattomalle sairaanhoitajalle, kun hän saapuu kirkkosi ovelle etsimään elämäänsä lohtua ja ihan oikeaa olkapäätä?

Sillä aikaa kun mietimme vastauksiamme, on passikäytäntö yksinkertaisesti vain ilmestynyt ilmoitustauluille aika arkiselta kuulostaviin tilaisuuksiin. Esimerkiksi eräs suomalainen adventtiseurakunta vaati vähävaraisten ruokajakelun hartauteen osallistuvilta koronapassia. Toisaalla eräs vapaaseurakunta kehotti rokottamattomia seuraamaan jumalanpalvelusta striimin kautta. Nämä tilaisuudet eivät vaikuta joulunajan poikkeuksilta, vaan näyttävät kuuluvan seurakunnan normaaliin elämään. Jos joidenkin ihmisten näkyvästi poikkeava kohtelu jää pysyväksi tai edes toistuvaksi piirteeksi seurakunnassa – sillä rajoituksiahan voi tulla ja mennä – , käytännölle luultavasti jossain vaiheessa halutaan tukevia perusteluita.

Virkamiesmäisen passintarkastuksen herättämien teologisten kysymysten lisäksi olisi pohdittava hieman syvempääkin ilmiötä. Nimittäin aika usein rokottamattomuutta on rivien välistä tai suoraan riveilläkin nimitetty synniksi. Näkyvimmin näin teki piispa Laajasalo Helsingin Sanomissa 18.10., mutta ei ole tavatonta nähdä syytöstä tavallisissa somekeskusteluissa.

Vaikka erityisesti lapasesta lähteneitä lopun ajan visioita viljelevät henkilöt ovat vastanneet tietysti samalla mitalla, eivät he yleensä ole päättävissä asemissa. Edelliset sen sijaan ovat, ja siksi heidän sanansa ovat tämän aiheen kannalta merkittävämpiä, sillä syntipuhe saattaa osua yhteen koronapassin vaatimisen kanssa. Ja vaikka jumalanpalvelukset ja toimitukset on rajattu passin ulkopuolelle, niin ellei teologinen vaistoni petä, tällöin QR-koodinlukijan piipatessa syntyy tilanne, mikä kiusallisesti ja turhan kirjaimellisesti muistuttaa avainten vallan käyttöä: katumatonta julkisyntistä ei päästetä kirkon ovista sisään. Lisäksi tulee vaikutelma, että passia vaativa seurakunta evää pääsyn armonvälineisiin henkilöiltä, joista joku saattaa erityisen nopeasti päätyä tilintekoon Herransa eteen.

Tällaista maallikkoihin ulotettua kirkkokuria ei varmaankaan tarkoitettu, mutta jo nyt kansan mielessä ”niin on, jos siltä näyttää”. Ironista on, että kirkko jätti kauan sitten maallikoiden kurinpitotoimet taakseen, mutta ne tuntuvat nyt tekevän paluun takaportista tällaisten hallintokukkasten kautta. Minkä piti olla papille mahdotonta, lienee nyt suntiolle mahdollista.

Joku voi pitää tällaisia ajatuksia poskettomina. Suoraan sanoen itsekin hämmästelen syntyneitä tilanteita. Mutta en tuo esille näitä kiusoitellakseni, vaan kirjoittaakseni auki ne intuitiot, jotka tällaisista toimista monille syntyvät. Älkää ampuko viestintuojaa.

Siksi seurakunnat ja kirkot eivät mielestäni pidemmän päälle voi ottaa koronakriisissä ajopuun roolia. Kirkkojen ja järjestöjen johtajien on kiireellistä päättää itsenäisesti, onko passia mahdollista ottaa pidemmän päälle käyttöön lainkaan ja jos on, niin milloin. Ymmärrän, että tartuntaketjuja ei haluta kirkkoihin, mutta koronapassi (tai muu sen kaltainen) on ympäri maailman hyvin kiistelty ratkaisu paitsi poliitikkojen, myös seurakuntien parissa. En lainkaan ihmettele, miksi näin on.

Keskustelulla on kiire, sillä sitä vaikeuttaa jo muun muassa se, että jotkut samaistavat rokotevastaisuuden ja koronapassin tai rokotepakkojen kritiikin. Esimerkiksi Merriam-Websterin verkkosanakirja sekä Australian pohjoisterritorion pääministeri Michael Gunner tekevät jo näin. Tämä on älyllisesti epärehellistä ja vastuutonta tiedevastaisuuden häpeäleiman lyömistä poliittisten vastustajien päälle.

Sillä toisin kuin rokote, passi ei ole käynyt eikä voikaan käydä samankaltaista tarkkaa tieteellistä tutkimusta ja testausta läpi. Koronapassi on väistämättä merkittävin osin poliittinen ratkaisu. Siksi sitä pitää arvioida myös poliittisesti ja uskonnonvapauden kannalta. On siis aivan johdonmukaista lääketieteellisistä syistä innokkaasti kannustaa rokotteelle ja samalla poliittisista syistä jyrkästi vastustaa passia.

Internetin aikana tällainen termien manipulointi kuitenkin leviää maapallon toiselle puolelle Suomeenkin nopeasti. Keskustelu onkin käynnistettävä heti, ennen kuin tehokkaat leimakirveet katkaisevat sen.

 

Miikka Niiranen

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja Veritas Forum-koordinaattori

Tekstiä muokattu klo 15.11: lisätty maininta jumalanpalvelusten ja toimitusten jäämisestä passin ulkopuolelle.