Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Suomessa kaksi, Japanissa 14 ”arkipyhää”

 

Keskitetyn tuloratkaisun yhdeksi keskustelun aiheeksi on taas nostettu kaksi kirkollista arkipyhää: helatorstai ja loppiainen. Näiden siirtämisellä lauantaiksi aiotaan tehostaa Suomen tietä taloudelliseen nousuun.
Vaikka nyt haluttaisiin kääntää kivet ja kannot talouden saamiseksi nousujohteiseksi, arkipyhien siirto on pelkkää kosmetiikkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että muissakin kristillisissä maissa on arkeen osuvia juhlapyhiä, vieläpä enemmän kuin meillä Suomessa.

Puhumattakaan maailman yhdestä talousmahdista Japanista. Siellä ei ole yhtään kristillistä pyhää, koska kristinusko ei ole siellä saanut paljoakaan jalansijaa. Sen sijaan Japanissa on runsaasti niin sanottuja kansallisia vapaapäiviä. Ensi vuoden kalenterissa niitä on neljätoista! On vanhusten päivä, lasten päivä, perustuslain päivä, syyspäivän- ja kevätpäivän tasaukset, kulttuurin päivä, aikuistumisen päivä, vanhan keisarin syntymäpäivä, nykyisen keisarin syntymäpäivä, vihreä päivä, meren päivä, urheilupäivä ja uudenvuoden päivä.
Jos juhlapäivä osuu sunnuntaille, seuraava maanantai on korvaava vapaapäivä. Tällainen on esimerkiksi marraskuun neljäs päivä maanantai, koska sunnuntaille osuu kulttuurin päivä.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

Suomessa kokeiltiin juhlapyhien siirtoa lauantaiksi kahdenkymmenen vuoden ajan vuodesta 1973 lähtien. On vaikea nähdä, miten nousujohteisesti se vaikutti talouteen.

Loppiainen on vanhimpia kristillisen kirkon pyhiä. Sitä vietetään katolisessa ja luterilaisessa kirkossa tammikuun kuudentena päivänä itämaan tietäjien Beetlehemiin saapumisen muistopäivänä. Meillä juhla on omistettu myös lähetystyölle. Helatorstai on taas Kristuksen taivaaseenastumisen juhlapäivä, joka ajoittuu neljänkymmenen päivän päähän pääsiäisestä. Nämä ovat osa kirkkovuotta, joka alkaa ensimmäisestä adventista.

Vapun tai itsenäisyyspäivän siirrosta ei sentään vielä ole keskusteltu. Nekin osuvat usein muille päiville kuin lauantaille tai sunnuntaille. Vaatimukset arkipyhistä haiskahtavat. Takana ovat ilmeiseti muut kuin taloudelliset intressit.