Suojaudu!

 

Törmäsin viime viikolla kummalliseen mainokseen. Bussin kylkeen teipatussa mainoksessa oli deodorantin kuva ja teksti ”30 % parempi suoja hikeä vastaan”. Jouduin miettimään jonkin tovin ennen kuin tajusin, miksi teksti oli mielestäni niin hassu. Ikään kuin hiki olisi jokin pelottava otus, joka salakavalasti hyökkää meitä vastaan ja jolta tulee siksi suojautua. 

On muutenkin tarpeeksi koomista, että ihmisen on nykyään peiteltävä ihmisyyttään kaikin mahdollisin keinoin. Jos väsyt kesken päivän etkä pysty hoitamaan lupaamiasi hommia, olet luuseri, ja oman rajallisuuden myöntämistä on välteltävä kaikin keinoin. Surua ja itkua kohdellaan kuin kyseessä olisi ulkoavaruuden uhka: hui kamala, se itkee, jätetään se rauhaan niin ehkä se kohta on taas tavallinen iloinen itsensä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Inhimillisyys on julkisesti hyväksyttävää vain tietyiltä osin: liikuttumisen kyynelet ovat sympaattisia ja huippu-urheilija saa tärkeän kilpailun loppumetreillä kaikkensa antaneena itkeä (ja tuskin edes tarvitsee mainita: myös hikoilla). Sen sijaan inhimillisyyden vaikeammin hahmotettavat osa-alueet alkavat olla tabuja ja niitä saatetaan jopa vähätellä ja yksinkertaistaa.

Joskus psyykkistä ongelmaa hoidetaan fyysisenä, joku taas syyttää itseään laiskaksi kun ei osaa nähdä, ettei ruumis yksinkertaisesti jaksa olla tauotta puuhailemassa ja höösäämässä vaan kaipaa välillä lepoa. Kuka opettaisi meille ihmisille, mitä on tavallinen ja luonnollinen ihmisenä oleminen ja mitä kaikkea siihen kuuluu?

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen: Hiellä on tärkeä tehtävä elimistömme toiminnan kannalta, mutta sitä ei tänä päivänä saa olla olemassa. Hiki on hävitettävä. Ihon luonnolliset karvat on hävitettävä. Näppylöiltä tulee suojautua ja jos sellaisia omassa naamassa näkyy, on ne maskeerattava piiloon kaikin mahdollisin keinoin. Kaikki ihmiskehon luonnolliset reaktiot ovat kuitenkin olemassa syystä: Jumala on luonut sisällemme monimutkaisia systeemejä, jotka ovat kaikki tärkeitä hyvinvointimme kannalta.

Myös itkulla on tehtävänsä: se rentouttaa, rauhoittaa ja laukaisee patoutumia. Milloinkohan joku keksii myydä tabletteja, jotka nielaistuna estävät kyyneliä tulemasta? Onko sellaisia jo olemassa?