Kirjoittanut
Sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa lapsen identiteetin perustaa asettaessaan ihanteeksi perhemallin (samaa sukupuolta olevien parisuhdemallin), jonka rakenne erottaa lapsen aina joko isästään tai äidistään ja heidän tarjoamastaan moraalisesta, sosiaalisesta, sukupuolisesta, historiallisesta ja sukuun paikantuvasta identiteetistään. Näin se katkaisee lapsen suhteen jompaankumpaan hänen biologisen ja kulttuurisen alkuperänsä kahdesta peruslähteestä, joko isään tai äitiin. Näiden yhteyksien katkaiseminen herättää lapselle monia vastaamattomia kysymyksiä omasta alkuperästään.
Itsensä ymmärtäminen ja moraalinen pohdinta ovat sidoksissa jäsenyyteen ja yhteenkuulumiseen, perheeseen ja sukuihin, kuten Alasdair MacIntyre (1981: 204−205) asian kiteyttää: ”Olen jonkun poika tai tytär, jonkun toisen serkku tai setä − − kuulun tähän klaaniin, tähän heimoon tai tähän kansaan.” Näin ihminen perii perheensä, sukunsa, heimonsa tai kansansa menneisyyden ja siihen sisältyvät odotukset ja velvollisuudet. Näin muodostuu hänen moraalinen lähtökohtansa. ”Juuri tämä antaa elämälleni osan sen erityislaadusta.”
Geneettisten orpojen identiteettiongelma
Sukupuolineutraali avioliittokäsitys määrittelee lapsen normaalitilaksi tällaisten sukuyhteyksien katkeamisen ainakin yhden vanhemman puolelta. Tämä on omiaan rohkaisemaan lasten hankkimista uuden lisääntymisteknologian avulla käyttäen ulkopuolisten luovuttajien sukusoluja, jolloin lapsista tulee geneettisiä orpoja. Margaret Somervillen (2007: 198) mukaan sukupuolineutraali avioliittolaki saa yhteiskunnallisten normien, arvojen ja instituutioiden tasolla aikaan sen, että “lapset jätetään geneettisesti tuuliajolle”.
Sukupuolineutraali avioliittolaki ottaa lapselta väistämättä pois juridisen oikeuden isään ja äitiin. Koska tämä on omiaan rohkaisemaan geneettisten orpojen tuotantoa lisääntymisteknologialla, ”me yhteiskuntana syyllistymme siihen, että pyyhimme pois lasten jokapäiväisen kokemuksen omasta geneettisestä identiteetistään vuorovaikutuksessa biologisen perheensä kanssa. Käyttäessämme nimettömän luovuttajan sukusolua syyllistymme pyyhkimään pois itse lapsen geneettisen identiteetin. Nämä lapset ja heidän jälkeläisensä eivät voi kokea olevansa osa menneiden, nykyisten ja tulevien ihmisten verkostoa, joiden kautta he voisivat jäljittää elämän langan kulun sukupolvien läpi itselleen.” (Emt.)
Nykyään kuulee usein väitettävän, ettei lapsi kaipaa puuttuvaa vanhempaa, jos hän on syntymästään saakka tottunut siihen, ettei hänellä ole yhteyttä biologiseen isäänsä tai äitiinsä. Marquardt, Glenn ja Clark (2010) kuitenkin osoittavat tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on monia syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin.
Newsweek (kesäkuu 2008) kertoo yhden nimettömän luovuttajan sperman avulla tuotetun pojan tarinan. Vaikka pojalla ei ollut mitään tietoa isästään, hän piti sänkynsä alla laatikkoa, johon hän kokosi erilaisia käsitöitään, joita hän toivoi joskus voivansa antaa isälleen. Lopulta hänen äitinsä alkoi internetissä etsiä luovuttajaisää ja erilaisten onnellisten yhteensattumien kautta lopulta löysi hänet. San Franciscossa asunut isä lensi poikansa luo Texasiin. Kun äiti kertoi pojalleen löytäneensä hänen isänsä, pojan kasvot kirkastuivat ja sitten hän puhkesi kyyneliin. ”Olen aina halunnut isän”, hän kertoi. Muutama viikko ennen 10-vuotis syntymäpäiväänsä hän saattoi ojentaa tekemänsä käsityöt isälleen.
Inhimillisinä olentoina lapset etsivät identiteettiään ja elämänsä tarkoitusta. Siksi heillä on erityinen tarve tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja elää heihin persoonallisessa suhteessa. Katrina Clark syntyi yksinäiselle äidille, joka käytti keinohedelmöitystä ja tuntematonta luovuttajaa. Äiti kertoi aina avoimesti tyttärelleen asiasta ja heillä oli läheinen ja rakkaudellinen suhde. Kasvaessaan vanhemmaksi hän alkoi kuitenkin kamppailla identiteettikysymysten kanssa ja alkoi tarkkailla ystäviään, joilla oli molemmat vanhemmat. Washington Post lehdelle 20 vuoden iässä kirjoittamassaan kolumnissa hän kirjoittaa: ”Silloin tyhjyyden tunne otti minut valtaansa. Ymmärsin olevani eräässä mielessä kummallisuus. Minulla ei koskaan tulisi olemaan isää. Ymmärsin lopulta, mitä tarkoittaa olla nimettömän luovuttajan avulla tuotettu lapsi, ja vihasin sitä.”
Uuden teknologian avulla aikuiset voivat tyydyttää lapsen kaipuutaan, mutta lapset joutuvat maksamaan hinnan väärästä uskomuksesta, jonka mukaan lapsi ei tarvitse isää ja äitiä. He joutuvat elämään alkuperäänsä koskevien kysymysten ja epäilysten kanssa. ”Biologisesta vanhemmastaan erotetut lapset kaipaavat usein päästä tuntemaan alkuperänsä puuttuvan puolikkaan. Jos tyydytät lapsen kaipuusi käyttämällä toisen naisen munasolua, joutuuko lapsesi läpi koko elämänsä kaipaamaan sitä, että hän tulisi tuntemaan biologisen äitinsä?” (Faust 2015)
Lapsen identiteetti- ja suhdeoikeudet
Jokainen lapsi on ainutlaatuinen persoona, jolla on oikeus löytää identiteettinsä ja ainutlaatuisen kutsumuksensa yksilönä. Tätä varten hänellä on kolme ihmisoikeutta, jotka koskevat hänen suhdettaan alkuperäänsä eli siihen, miten hän on saanut olemassaolonsa:
(1) oikeus tuntea biologinen alkuperänsä, isänsä ja äitinsä;
(2) oikeus olla biologisten vanhempiensa kasvatettavana ja kasvaa oman biologisen sukunsa yhteydessä;
(3) oikeus omata vanhempi molemmista sukupuolista.
Näitä oikeuksia ei voida ottaa lapselta pois aiheuttamatta vahinkoa. Nämä oikeudet on tunnustettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, vaikka suomalaiset lapsijärjestöt ovat nykyään haluttomia sitä myöntämään.
Näiden lapsen perusoikeuksien perustana on ihmisyyteen olennaisesti kuuluva tarve löytää ainutlaatuinen identiteettinsä. Ihmisen identiteetin ytimessä on persoonan identiteetti. Lapsen identiteetin kannalta on tärkeää voida jäljittää alkuperänsä persoonien välisiin suhteisiin, koska hän itse on persoonallinen olento. Hänelle voi olla masentavaa jäljittää alkuperänsä spermapankkiin ja sen nimettömiin luovuttajiin, jotka eivät osoita hänelle mitään henkilökohtaista kiinnostusta.
Lapsen identiteetin eri ulottuvuudet
Naisen ja miehen aivoliittoon syntyvä lapsi syntyy biologisen isänsä ja äitinsä, näiden sukujen, sosiaalisten verkostojen ja kulttuurin yhteyteen. Näin naisen ja miehen välisen avioliiton rakenne tekee lapselle mahdolliseksi yhdistää identiteettinsä eri ulottuvuudet eheäksi kokonaisuudeksi, jossa identiteetin eri osat tukevat toisiaan, ja rakentavat hänen sisäistä eheyttään ja ainutlaatuista yksilöllisyyttään.
Lapsen biologinen alkuperä naisen ja miehen välisessä rakkaussuhteessa on perusta hänen identiteetilleen useissa eri suhteissa:
(1) Hänen moraalinen identiteettinsä itseisarvoisen arvokkaana ihmisolentona perustuu osaltaan siihen, että hän on kahden toisiaan rakastavan ihmisen rakkauden hedelmää ja että hänen vanhempansa lähtökohtaisesti rakastavat häntä lapsenaan riippumatta hänen ominaisuuksistaan.
(2) Hänen sosiaalisen identiteettinsä perusta on siinä sosiaalisten suhteiden kentässä, johon hän sijoittuu biologisten vanhempiensa lapsena. Vanhempiensa myötä hän pääsee osalliseksi heidän sosiaalisesta pääomastaan. Kun hänellä on molempia sukupuolia oleva vanhempi, hän saa luonnostaan yhteyden molempia sukupuolia yhdistäviin sosiaalisiin yhteisöihin.
(3) Hänen seksuaalisen identiteettinsä lähtökohta on se, että hän on naisen ja miehen välisen rakkauden hedelmä. Sekä isällä että äidillä on lapselle oma erityinen merkityksensä.
(4) Hänen kansallinen identiteettinsä kehittyy suhteessa hänen sukuunsa ja sen paikkaan kansakunnan ja kansojen kokonaisuudessa. Näin hän saa paikan ihmiskunnan kokonaisuudessa.
(5) Biologinen alkuperä muodostaa yhteyden edeltäviin sukupolviin ja sitä kautta ihmiskunnan historiaan. Tämän historiallisen yhteyden katkaiseminen jättää hänet persoonallisella tasolla historiattomaksi olennoksi, vaille tiedostettua paikkaa sukupolvien ketjussa.
(6) Historiallisen alkuperänsä välityksellä hän on osallinen tietystä kulttuurista ja sen kulttuuriperinnöstä: sen kielestä, kirjallisuudesta, taiteesta ja filosofiasta, arvomaailmasta ja saavutuksista.
(7) Hänen asemansa itseisarvoisesti rakastettuna ihmisolentona antaa perustan hänen yksilölliselle identiteetilleen ja vapaudelleen kehittyä omaan suuntaansa ilman ideologisia velvoitteita palvella erilaisia poliittisia kannanottoja.
Aiheesta lisää:
https://kotisivukone.fi/app/www/tapiopuolimatka.kotisivukone.com/8
Kirjallisuus
MacIntyre, Alasdair (1981) After Virtue. Notre Dame, Ind.: University of Notre Dame Press.
Marquardt, Elizabeth & Glenn, Norval D. & Clark, Karen (2010) “My daddy’s name is DONOR: A New Study of Young Adults Conceived through Sperm Donation,” Report from the Institute for American Values. New York: Institute of American Values.
Puolimatka, Tapio (2016) Yhteiskuntakoe lapsilla? Helsinki: Kuva ja Sana.
http://www.kuvajasana.fi/tuotteet/1/kirjat/193/ajankohtaisteos/4248/yhteiskuntakoe_lapsilla
Somerville, Margaret (2007) “Children’s human rights and unlinking child-parent biological bonds with adoption, same-sex marriage and new reproductive technologies,” Journal of Family Studies, Vol. 13, Issue 2, November 2007.
