Sukupuolineutraali yhteiskuntakoe lapsilla

Sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin eduskunnassa joulukuussa 2014 ilman lapsivaikutusten arviointia siitä huolimatta, että lakivaliokunta tällaista arviota vaati ja YK:n lapsen oikeuksien sopimus tällaista arviointia edellyttää. Tämän päätöksen myötä Suomen lapsista on tulossa sukupuolineutraalin avioliittokokeen koekaniineja, jotka altistetaan lasten elämän mullistavalle yhteiskuntakokeelle välittämättä sen seurauksista heidän hyvinvoinnilleen.

Yhteiskuntatieteen tutkimustulokset antavat aihetta uskoa, että lasten pahoinvointi tulee lisääntymään lain seurauksena. Yksi yhteiskuntatieteen kaikkein vahvimmin todistetuista tosiasioista on, että lapsen paras koti on biologisen äitinsä ja isänsä eheässä avioliitossa. Biologisen isänsä ja äitinsä kodissa kasvaneilla nuorilla aikuisilla on vähiten ongelmia ainakin seuraavilla ulottuvuuksilla: (a) terveys, kuolleisuus ja itsemurhariski, (b) tunne-elämän terveys (ahdistuneisuus, masennus), (c) huumeiden ja alkoholin käyttö, (d) rikollisuus ja pidätykset, (e) köyhyys, (f) koulutus ja työelämään osallistuminen, (g) seksuaalisen identiteetin kehitys, teiniraskaudet, avioliiton ulkopuoliset raskaudet, altistuminen seksuaaliselle hyväksikäytölle, (h) avioerojen määrä. (Marks 2012: 735−736.)

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Miksi Suomen päättäjät olivat valmiit kovalla kiireellä purkamaan vuosituhantisen, lapsen turvaksi rakennetun instituution, jonka tarkoituksena on sitoa äiti ja isä toisiinsa ja lapsiinsa? Filosofi Roger Scrutonin mukaan aikamme ihmisille on valitettavan usein tyypillistä valmius ottaa riskejä, joiden hinnan joutuvat maksamaan toiset. Usko jatkuvaan edistykseen saa ihmiset tekemään hätiköiden kauaskantoisia ratkaisuja välittämättä menneiden sukupolvien kokemuksista.

Sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen ilman perusteellista lapsivaikutusten arviointia merkitsi riskinottoa lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Yleisessä keskustelussa asiaa tarkasteltiin lähinnä mikrotasolla, kertomalla tunteisiin vaikuttavia kertomuksia joidenkin yksittäisten aikuisten toiveista ja mieltymyksistä ja vetoamalla iskulauseisiin tasa-arvosta. Yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä asiaa kuitenkin pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisesti, makrotasolla, pohtien päätöksen laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tällaista lasta keskeisesti koskettavaa asiaa ei tulisi tarkastella yksipuolisesti aikuisten näkökulmasta. Lasta koskettavissa kysymyksissä lasten etu pitäisi ennen kaikkea ottaa huomioon.

Miten sitten uusi avioliittolaki vaikuttaa lapsen asemaan? Määrittelemällä avioliitoksi samaa sukupuolta olevan parisuhteen, jonka rakenne aina erottaa lapsen joko biologisesta isästään tai äidistään, uusi avioliittolaki lähettää perheen yhtenäisyyttä hajottavan viestin, jonka mukaan lapsi ei välttämättä tarvitse isää tai äitiä. Sukupuolineutraalin oletuksen mukaan sukupuolten toisiaan täydentävyydellä ei ole merkitystä, vaan mies ja nainen − isä ja äiti − ovat korvattavissa. Riskinä on se, että kun yhä useammat ihmiset omaksuvat nämä epätodet käsitykset, heidän sitoutumisensa lastensa kasvattamiseen heikkenee ja perheitä hajoaa. Perhe-elämän yhtenäisyyden ja vakauden heiketessä lasten pahoinvointi lisääntyy.

Vertailukohtana avioeroa koskevan lain muutos

Onko sitten perusteltua olettaa, että sukupuolineutraalilla avioliittolailla voisi olla näin kauaskantoisia vaikutuksia? Voimme ottaa vertailukohdaksi kolmekymmentä vuotta sitten tehdyn pienen muutoksen avioliittolakiin. Ennen tätä muutosta avioliiton miellettiin olevan periaatteessa elinikäinen liitto, jonka purkamiseen tarvittaisiin erityisperusteita kuten puolison aviorikos, väkivalta tai hylkääminen.

1970- ja 1980-luvuilla useimmissa länsimaissa (Suomessa vuonna 1987) tehtiin avioliittolakiin muutos, jonka mukaan avioliiton purkamisen edellytyksenä ei enää ollut puolison syyllistyminen vakavaan rikkomukseen avioliittoa vastaan, vaan avioero voitiin myöntää kumman tahansa puolison hakemuksesta ilman erityisperusteita.  Avioero ei edellyttänyt molempien osapuolten suostumusta, vaan kumpi tahansa puoliso saattoi yksin hakea eroa ja saada sen voimaan.

Avioliitosta tuli tämän lain myötä sitovuudeltaan muita yhteiskunnallisia sopimuksia heikompi: putkimiehen kanssa tehtyä sopimusta ei voida purkaa ilman perusteita, avioliiton sen sijaan voi. Ryan T. Anderson (2015: 40) kysyykin: ”Kuinka paljon perhe-elämän vakautta voimme odottaa, kun ihmisellä on vakavampi laillinen velvoitus putkimiestään kuin vaimoaan kohtaan?” Hän kiinnittää huomiota siihen, että uuden avioerolain säätämistä seuraavina vuosikymmeninä avioerojen määrä enemmän kuin kaksinkertaistui. Tarjoamalla helpon ulospääsyn avioliitosta ja sen haasteista, uusi avioerolaki muutti ihmisten käsityksen avioliiton luonteesta: avioliittoa ei enää ymmärretty elinikäiseksi instituutioksi, jonka varaan puolisot voivat rakentaa elämänsä ja jonka turvissa lapset saavat kasvaa koko kehityskautensa ajan, vaan väliaikaiseksi instituutioksi, jota pidetään koossa niin kauan kuin se tyydyttää aikuisten tarpeita. Kumman tahansa puolison halu vapautua perhe-elämän paineista on riittävä syy liiton purkamiseen.

Avioliittolain eroamista koskevan muutoksen ajateltiin helpottavan vaikeiden, usein väkivaltaisten avioliittojen purkamista ja jättävän muut avioliitot ennalleen. Toisin kuitenkin kävi. Kun puolison hylkääminen lainmuutoksen myötä tuli juridisesti helpommaksi, tuli eroaminen lain opetusvaikutuksen seurauksena myös psykologisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi.

Yhteiskunnallisella lainsäädännöllä on opetusvaikutusta: laki muokkaa kulttuuria, joka vaikuttaa ihmisten käsityksiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Laki on ikään kuin opettaja. Niinpä avioerolainsäädännön muutosta seurasi avioerojen määrän voimakas kasvu, ja suurin osa avioeroista koski avioliittoja, joissa ei ollut vakavia ongelmia. Sekä aikuisten että lasten kannalta tällaiset erot ovat turhia ja vahingollisia: ne ovat omalta osaltaan lisänneet sekä lasten että aikuisten pahoinvointia.

Sukupuolineutraali avioliittolaki merkitsee paljon suurempaa ja perustavampaa muutosta avioliittolainsäädännössä kuin vuonna1987 avioliittolakiin tehty avioliiton purkamista koskeva muutos. Sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa koko avioliittoinstituution. Se ei murenna ainoastaan yhden avioliittonormin, avioliiton pysyvyyden perustaa, kuten avioerolaki teki. Sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa pohjaa ainakin neljältä keskeiseltä avioliittonormilta:

(1) Uusi avioliittolaki murentaa pohjaa periaatteelta, että avioliiton tehtävänä on suojella äidin, isän ja lasten kolmoissidosta ja tehdä lapselle mahdolliseksi kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa.

(2) Sukupuolineutraali avioliitto murentaa sukupuolten toisiaan täydentävyyden periaatetta sekä puolisoiden että heidän hoidossaan kasvavien lasten kannalta.

(3) Uusi avioliittolaki vie pohjaa moraaliselta vakaumukselta, että lapset ovat itseisarvoisia olentoja. He eivät ole vanhempiensa tarpeita palvelevia keinotekoisia tuotteita, joihin vanhemmilla on oikeus.

(4) Sukupuolineutraali avioliittoajattelu murentaa pohjaa normilta, jonka mukaan avioliitossa on keskeisesti kyse lasten hyvinvoinnista ja vasta toissijaisesti aikuisten haluista ja tarpeista.

Näin sukupuolineutraali avioliittolaki vie pidemmälle sitä avioliittokäsityksen muutosta, joka alustavasti näkyi jo avioerolain muutoksessa. Heikentämällä avioliiton vakautta se lisää lasten pahoinvointia.

Kirjallisuus

Marks, Loren (2012) http://www.baylorisr.org/wp-content/uploads/Marks.pdf

Puolimatka, Tapio (2016) Yhteiskuntakoe lapsilla?

http://www.kuvajasana.fi/tuotteet/1/kirjat/193/ajankohtaisteos/4248/yhteiskuntakoe_lapsilla

 

Loppukommentti

Tämä artikkeli on alunperin julkaistu nettilehdessä www.uusisuomi.fi. Sekä siellä että täällä käydyssä keskustelussa on ilmennyt vaikeus ymmärtää perhetutkimuksen nykytilannetta. Yhtäältä meillä on laajoihin otoksiin ja pitkittäistutkimuksiin perustuvaa tutkimusta, joka osoittaa lasten voivan parhaiten biologisen isänsä ja äitinsä ehessä avioliitossa. Näissä tutkimuksissa ei ollut samaa sukupuolta olevaa vertailuryhmää. Loren Marks esittää yhteenvedon näistä tutkimuksista artikkelinsa alussa sivuilla 735-736.

Sukupuolineutraalin avioliittoajattelun mukaan sukupuolidynamiikalla ei ole merkitystä lapsen hyvinvoinnin ja kehitysmahdollisuuksien kannalta.Tämän oletuksen tueksi on viimeisen neljän vuosikymmenen aikana luotu joukko empiirisiä tutkimuksia, joita asiantuntijat esittelevät lainlaatijoille sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen tueksi. Pieni aktivistitutkijoiden joukko on onnistunut luomaan laajan kannatuksen näkemykselle, jonka mukaan lapsen kannalta ei ole eroa kasvaako hän biologisen isänsä ja äitinsä muodostamassa perheessä vai kasvaako hän joidenkin muiden hänestä kiinnostuneiden aikuisten muodostamassa perheessä, joista korkeintaan toinen on hänen biologinen vanhempansa. Loren Marks analysoi artikkelissaan tämän tutkimuksellisen lähestymistavan rakenteellisia ongelmia.

Myös Douglas Allen on artikkelissaan ”More Heat Than Light” analysoinut yksityiskohtaisesti sitä prosessia, jolla viimeisen 40 vuoden aikana on luotu näennäisperustelut väitteelle, ettei lapsi tarvitse biologista isäänsä ja äitiään, vaan että heidät voidaan korvata kahdella lapsesta kiinnostuneella aikuisella ilman, että lapsi kärsii vahinkoa. Allen kiinnittää huomiota ensinnäkin siihen, että tämän väitteen pohjana olevia tutkimuksia ohjaa poliittisesti värittynyt pyrkimys taistella tietyllä tavalla ymmärretyn aikuisten tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Toiseksi, nämä tutkimukset ovat suureksi osaksi poliittisesti motivoituneiden aktivistien tekemiä, joilla on vahvoja maailmankatsomuksellisia näkemyksiä. Myös tutkittavat värvätään usein tavoilla, jotka johtavat siihen, että tutkittavienkin joukkoon valikoituu suuri määrä samalla tavalla suuntautuneita aktivisteja, jotka ovat tietoisia tutkimusten poliittisesta merkityksestä. Näin tietyt poliittisesti motivoidut kannanotot tulevat yliedustetuiksi itse tutkimusaineistoon.

Kolmanneksi, tässä tutkimuskirjallisuudessa kiinnitetään huomio lapsen ja perheen suoriutumisen ”pehmeisiin” mittareihin, joiden julkinen todentaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Tällaisia pehmeitä mittareita ovat tutkittavien omat kertomukset asenteistaan, tietoisuudestaan, psykologisesta hyvinvoinnistaan, suhteestaan lapsiinsa, kokemastaan leimaamisesta ja itsearvostuksesta. Nämä kaikki ovat asioita, joita toisten tutkijoiden on vaikea todentaa toistamalla tutkimus, mitä tutkimuksen luotettavuuden tarkistaminen edellyttäisi. Lisäksi eri aikoina tehdyissä tutkimuksissa on käytetty erilaisia mittareita ja myöhemmät tutkimukset harvoin testaavat aikaisempien tutkimusten käyttämiä mittareita. Nämä mittarit eroavat olennaisesti perinteisemmissä perhetutkimuksissa käytetyistä mittareista, jotka ovat ulkopuolisen tarkkailijan todennettavissa. Useimmat samaa sukupuolta olevien parien perheisiin kohdistuvat tutkimukset ovat tutkimusasetelmaltaan heikkoja, niiden otokset ovat vinoutuneita ja niissä käytetyt testit eivät ole tilastollisesti merkitseviä.

Niinpä tämän ideologisen yksimielisyyden perustana oleva tutkimuskirjallisuus on alustavaa ja jää paljon jälkeen normaalin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen laatuvaatimuksista. Parhaimmillaan tämä tutkimus tarjoaa joitakin mielenkiintoisia ideoita, joita voidaan käyttää tulevien tutkimusten perustana. Pahimmillaan kyse on puolueellisesta yrityksestä muokata yleistä mielipidettä ja vaikuttaa lainsäätäjiin ja tuomareihin. Viime mainittu syy voisi selittää sen, että huolimatta heikosta tieteellisestä laatutasostaan, kyseinen tutkimuskirjallisuus sisältää voimakkaita toimenpidesuosituksia ja ehdotuksia perhe-elämää säätelevien lakin muuttamiseksi.

Olen tarkemmin analysoinut näitä tutkimuksia kirjassa Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin.

http://www.nettikirjakauppa.com/lapsen-ihmisoikeus-oikeus-isaan-ja-aitiin.html