Särkymisen suloinen ääni

 

Sinä aamuna olin päättänyt hankkiutua vihdoinkin eroon kierrätysjätteistä. Ne olivat jo aikaa sitten täyttäneet niille varatut korit ja laatikot ja alkaneet vallata alaa tuolien päältä ja seinänvierustoilta. Keräilin pursuilevat kassit, pussit ja nyssykät ja pakkasin ne ja itseni auton kyytiin, kun mieheni lähti töihin. Hämmästyttävän suuri määrä muovia, pahvia, paperia ja lasia täytti tavaratilan ja takapenkin. Olivatko nuo kaikki todellakin kertyneet meidän kahden aikuisen pienessä taloudessamme?

Mutta onneksi on ekopiste! Auton perävalot vilkuttivat minulle iloisesti, kun mieheni jatkoi matkaansa jättäen vaimon mielipuuhaansa, lajittelemaan jätteitä.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Muovien tyhjennys sujui sutjakkaasti: kassi aukolle ja rivakka tönäisy. Sitten nopeasti kassin pohjasta kiinni, riuska ravistus, ja sillä selvä. Muovipurkit ja -pussit rapisivat ja ropisivat keveinä säiliöön. Pahvien kanssa prosessi oli hankalampi, koska jäykkinä ne yrittivät pistää vastaan. Jotkut niistä piti suorastaan pakottaa sisälle keräysastiaan. Mutta kokenut kierrättäjä sai ne taltutettua, ja sinne ne kaikki lopulta solahtivat.

Seuraavaksi suuntasin askeleeni keräyspaperisäiliölle. Tiesin, että paperi voi olla liukasta ja petollista. Jos yrittää suoriutua hommasta nopeasti ja saada mahdollisimman paljon samalla kertaa ujutettua aukosta sisään, se kostautuu aina. Lopputulos on se, että joutuu keräilemään papereita säiliön ulkopuolelta ja juoksemaan niiden perässä kilpaa tuulen kanssa. Salaisuus on siinä, että on maltettava tarttua riittävän pieneen nippuun kerrallaan ja sitten tarkasti ja nopeasti työnnettävä se astian aukosta sisään.

Lopulta jätepaperikassit olivat tyhjät, ja jäljellä olivat enää lasit. Lasinkeräysastian jätin aina kierroksen viimeiseksi, koska lasit olivat vaativin ja samalla palkitsevin osuus kierrätyspistekäyntiä. Siinä missä muovit, pahvit ja paperit siirtyivät säiliöihinsä enemmän tai vähemmän äänettömästi, keräysastiaan putoilevat pullot ja purkit pitivät rikki räsähtäessään melkoista meteliä. Kun kierrätti lasia, tiesi totisesti kierrättävänsä, ja sen tiesi lähiympäristökin.

Keräysastian luona aloin valmistautua suoritukseeni. Kassini pullistelivat eri kokoisia purkkeja ja pulloja ja purnukoita. Ne olisi työnnettävä aukosta yksi kerrallaan, ja se veisi oman aikansa. Jos lasi pääsisi irtoamaan kädestä ennen aikojaan ja putoaisi maahan, seurauksena olisi sirpaleita, teräviä, satuttavia ja rikki repiviä. Nyt ei saanut hosua.

Kannattelin kassia toisessa kädessäni ja aloin toisella poimia laseja, yhden kerrallaan. Keräysastian pyöreä aukko tuijotti minua, kun tartuin ensimmäiseen purkkiin ja sysäsin sen aukosta sisään. Hetken hiljaisuus, ja sitten räsähti. Taas käsi kassiin ja seuraava lasi aukolle. Sinne meni: räts! Sirpaleet tuovat onnea –  tai ainakin kierrätysjätettä. Seuraavan lasin vuoro.

Silloin se tapahtui. Aivan kuin jostakin olisi kuulunut ääni, joka sanoi:
– Anna tulla vaan! Päästä irti! Pudota se tänne, se helpottaa.

Käteni pysähtyi kesken liikkeen. Kuuluiko ääni kierrätysastian sisältä? Vai oliko se omien ajatusteni ääni? Hiukan hämilläni tartuin uuteen purkkiin ja tein työtä käskettyä. Ja samassa tajusin. En ollut nyt tekemisissä vain jätelasin kanssa, vaan nostelin kassista ulos kaikkea sitä mitä sisälleni oli viime aikoina kertynyt. Pettymyksiä – sinne vaan, aukosta sisään! Nolostumista ja häpeää – aukkoon vaan! Vihan tunteita – antaa räiskähtää nyt oikein kunnolla! Kysymyksiä, joihin ei koskaan tullut vastausta – tervemenoa, miksi hautoisin teitä enää mielessäni?

Sinne ne katosivat, kuin mustaan aukkoon, yksi toisensa jälkeen. Mutta katkeruutta pyörittelin pitkään käsissäni. Se oli hieno purnukka, painava ja jollakin tavalla kiehtovan kaunis. Vihreää lasia. Myrkynvihreää. Mutta menköön! Työnsin sen aukosta sisään ja kuuntelin särkyvän lasin ääntä. Sinne se hävisi. Räiskis!

Ääni puhui taas, ja nyt se kuulosti iloiselta ja rohkaisevalta, kun se sanoi:
– Hyvin tehty! Kuuletko, miten se meni pirstaleiksi, kun annoit sen pudota kädestäsi? Nyt sitä ei enää ole.

Kun viimeinenkin lasi oli pudonnut ja räiskähtänyt rikki säiliön syvyyksiin, oloni oli oudon kevyt. Keräilin tyhjät kassini ja lähdin astelemaan kotia kohti.

Tästä lähtien taidankin käydä useammin kierrätyspisteellä.

Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen
(Psalmi 55: 23)