Perimän tutkimus vahvistaa, että emme ole apinan kuvia

 

Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen (1.Moos.1:26). Darwin teki meistä apinan kuvia. Akateeminen tiedemaailma väittää ja Raamattua vääristelevät teistiset evolutionistit, jotka uskovat sekä Kirjoituksiin että kehitysoppiin, vannovat, että sukulaisuutemme simpanssien kanssa on yhtä kiistaton tosiasia kuin painovoima. Fyysikkojen en kuitenkaan ole kuullut väittävän, että painovoima olisi yhtä varma tosiasia kuin yhteinen esi-isämme apinoiden kanssa!

Fossiilit eivät vakuuta

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kuivat luut järjestetään lähes vuosittain uudeksi paraatiksi ja uudet löydöt kumoavat vanhentuneen sukututkimuksen. Asioista perillä olevat myöntävät, että ihmisen alkuperä on mysteeri, mutta luonto-ohjelmien tekijät eivät ole kuulevinaan, sillä dokumenttien teko on tuottoisaa.

Meissä on jopa 4% neandertalinihmistä

ja pystyihminen ja muut vastaavat ovat vain hieman erilaisia ihmisiä. Australopithecus ja muut vastaavat ovat sukupuuttoon kuolleita apinoita. Mitään ”välimuotoja” ei ole eikä tule, vaan uudet luut voidaan aina pinota jompaankumpaan kasaan.

Kun luut pettivät, perimän DNA:sta saatiin polveutumisen ”pelastava enkeli”

Koska evoluution ”täytyy olla totta”, tutkimusmenetelmät viritettiin antamaan ”oikeita vastauksia”. Kaikki on luvallista, kun kultaista evoluutiovasikkaa kumarretaan. Millään muulla tieteen osa-alueella tai DNA -rikostutkimuksessa tällainen pelleily ei olisi mahdollista! 1970-luvun karkeat tutkimukset ”osoittivat” että simpanssin ja ihmisen ero on 1,5%. Tämä tulos saatiin aineistoa manipuloimalla ja vertailemalla vain kolmea prosenttia molempien DNA:sta. Haluttu tulos saatiin, kun vertailuun valittiin ne DNA:n alueet, jotka olivat mahdollisimman samankaltaisia!

Ideologista biologiaa harrastettiin

myös entisessä Neuvostoliitossa, missä sai kiittää onneaan, jos selvisi pelkillä potkuilla Stalinin lempiluonnontieteilijä Lysenkon arvostelusta. On hämmästyttävää, että aivonsa hattuhyllylle nakanneet nykykristityt uskovat sokeasti kaikkien emävaleiden äitiin, ateistien alkuliemestä apinaihmiseksi tarinaan, joka on heidän ainoa perustelunsa, jolla he uskottelevat itselleen, että Luojaa ei ole.

Tutkimustekniikan parannuttua

päästiin tutkimaan DNA -jaksoja tarkemmin ja todelliset erot alkoivat paljastua. Tutkimusten huolellinen analyysi paljasti, että vertailtavia jaksoja kuitenkin edelleen valikoitiin, ja yhteen sopimattomia ei otettu mukaan. Kun hylätyt jaksot huomioitiin, ero simpansseihin kasvoi noin 17-19 prosenttiin eli meitä erottaa huimat 450 miljoonaa DNA:n koodikirjainta! Tämä on varsin järkeenkäypää, kun vertaa ihmisen ja simpanssin aivoja.

DNA:n erojen määrittäminen ei ole yksinkertaista ja palasten yhteensovittaminen edellyttää mittavaa tietokoneanalyysiä. Tutkimus tehtiin siten, että simpanssin DNA:n palasia sovitettiin ihmisen DNA -rihman rinnalle ja näin simpanssi saatiin näyttämään inhimillisemmältä kuin mitä se todellisuudessa on. Simpanssin DNA ei siis tässä vertailussa ollut samanlainen rihma kuin elävän simpanssin solussa!

Vakavista ongelmista vaietaan

Analyysit osoittivat, että menetelmässä DNA:t myös sekoittuvat ja ihmisen DNA:ta pääsee simpanssin DNA:n palasten joukkoon! Näytteisiin pääsee laboratoriohenkilökunnan DNA:ta.

Mikä sitten on todellinen ero

ihmisen ja simpanssin välillä? Nykytiedon perusteella ero on noin 15%. Mitä tämä tarkoittaa? Jotta 5-7 miljoonan vuoden aikana tapahtunut väitetty evoluutio yhteisestä esi-isästä olisi totta, ero ei saisi olla 1% suurempi. Tämä johtuu mutaationopeuksista. Muutama vuosimiljoona on vain sekunnin mittainen jakso evoluution aikataulussa, ja oletettu kehitys on täysin mahdotonta, jos ero on prosenttia suurempi (se on mahdotonta jo tuolloinkin, sillä 1% ero on 30 miljonaa koodikirjainta)! Tästä syystä tutkijoiden on apinoitava ihmisen DNA:ta, kun he asettelevat simpanssin DNA:n palasia ”oikeaan” järjestykseen!

15% ero vahvistaa luomisen

Simpanssilla ja ihmisellä on molemmilla samankaltainen kehon kaava, voimme syödä samalaista ravintoa ja aineenvaihdunnan toiminnot ovat samantyyppisiä. Luomisen näkökulmasta on täysin johdonmukaista, että tällöin DNA:t ovat 85 -prosenttisesti toisiaan muistuttavia. Nämä ovat anatomiasta ja fysiologiasta johtuvia pakottavia rakenteellisia ja toiminnallisia DNA:n ohjeita, eikä niillä ole mitään tekemistä ”yhteisen esi-isän” kanssa!

DNA vahvistaa luomisen eikä todista evoluutiota

Siitä voidaan myös todeta, että Jumala on luonut pari tuhatta maaselkärankaisten heimoa, kuten koiraeläimet, kanalinnut, sorsalinnut jne. Risteytymistä ja mittavaa lajiutumista tapahtuu heimon sisällä ja tuloksena on suuri määrä ulkonäöltään hyvinkin erinäköisiä eläimiä, jotka Jumalan suunnitelman mukaisesti sopivat moniin eri elinympäristöihin, mutta pysyvät kuitenkin Jumalan luomina lajityyppeinä.

Jumalan luomat lajityypit

vastaavat suurin piirtein käytössä olevan luokituksen heimotasoa. Tällainen valmiiksi sisäänrakennettu lajiutumismahdollisuus on väkevä luomisen todiste. Heimoja eli luotuja lajityyppejä toisistaan eristävät muurit voidaan todeta myös DNA:sta, joka näin vahvistaa tapahtuneen luomisen ja myös luomisen ajankohdan. Jumala on ajatellut kaikkea, sillä Nooan arkkiin tarvitsi ottaa vain pariskunta kutakin luotua lajityyppiä ja näin kaikkien lajityyppien edustajat, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla (1.Moos.7:22), mahtuivat helposti tuohon ruotsinlaivan kokoiseen arkkiin. Lisää arkista voi lukea Jonathan Sarfatin kirjasta Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta.

Luomisen ajankohta

selviää myös alunperin virheettömäksi luodun DNA:n nykyisestä rappeutumisen asteesta. Genetiikan professori John Sanford osoittaa tämän kirjassaan Eliömaailma rappeutuu. Ihmiskunnan perimä esimerkiksi rappeutuu 1% verran joka sukupolvessa ja väite, jonka mukaan olisimme olleet täällä satojatuhansia vuosia, on täysin epätieteellinen, koska tuona aikana ihminen olisi varmuudella kuollut sukupuuttoon DNA:han kertyneistä vaurioista johtuen. Luonnossahan ei juuri muuta tapahdu, kuin sukupuuttoon kuolemista!

Ihmisen ”evoluutio” on osoittautunut vääräksi

ja myös täysin epätieteelliseksi teoriaksi. Asia ei ole yhdentekevä, sillä uusdarvinismi ja sen kristillinen väännös, teistinen evoluutio, tuhoavat Jumalan meille antaman ilmoituksen perustukset eli luomisen, lankeemuksen ja lunastuksen – ensimmäisen ja viimeisen Aadamin merkityksen (1.Kor.15:21-22). Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jeesus ei ollut apinaihmisten sukulainen, eikä tullut tänne simpanssien syntejä sovittamaan.

Lisätietoja aiheesta alla. Ensimmäinen luento on englanniksi, toinen ruotsiksi ja kolmas suomeksi:

https://www.youtube.com/watch?v=LLnnFMGXpyQ

https://www.youtube.com/watch?v=c_OF0wd6UiE

https://www.youtube.com/watch?v=-p36iyVpeM8