Päivi Räsäsen ja Raamatun vanavedessä syytettyjen penkille

 

Hyvin moni meistä on odottanut jo pitkään päätöstä Päivi Räsäsen tapauksessa. Itse olen olettanut vapauttavaa lopputulemaa, mutta pessimistinä kuitenkin takaraivossani pelännyt aivan muuta. Prosessi näyttääkin pitkittyvän ja mutkistuvan, vaikka lopullista päätöstä asiassa ei vielä ole tehtykään. Tänään iltapäivällä Yle uutisoi seuraavalla, absurdin hämmästyttävällä tavalla:

”Valtakunnansyyttäjä on nostanut syytteen kansanedustaja Päivi Räsästä (kd.) vastaan. Räsästä syytetään kolmesta kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta. Kyse on kolmesta eri asiakokonaisuudesta. Yksi koskee Räsäsen kirjoitusta Suomen Luther-säätiön ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan nettisivuilla. Kaksi muuta liittyvät Räsäsen julkaisuihin ja lausumiin Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja Yle Puheen ohjelmassa.”

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Päivi Räsänen sanoo, että valtakunnansyyttäjän päätös oli yllättävä, jopa järkyttävä.

”En katso syyllistyneeni minkään ihmisryhmän uhkaamiseen, panetteluun tai solvaamiseen. Näissä kaikissa on kysymys Raamatun opetuksista avioliitosta ja sukupuolisuudesta.”

Räsäsen mukaan kyse on pohjimmiltaan siitä, saako Suomessa pitää esillä ja ilmaista vakaumusta, joka pohjautuu Raamatun ja kristillisten kirkkojen perinteisiin opetuksiin. Homoseksuaalien ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia hän vakuuttaa puolustavansa. Kommentissaan hän rohkaisee muitakin käyttämään sanan- ja uskonnonvapauttaan, YLE jatkaa.

Nyt on siis päivän selkeää, että aikana, jolloin kaikki näkemykset tulee suvaita, ei kuitenkaan suvaita valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Sallittuja ovat siis vain oikeanlaiset mielipiteet. Tämä onkin suvaitsevaisuutta kerrassaan ja sen aidoimmassa muodossaan. Ne kaikki, jotka puolustavat yhteiskuntamme kaikkein heikoimpien, avuttomimpien ja viattomimpien jäsenten – pienten lasten – ihmisoikeuksia, joutuvat jatkossa elämään pelossa. Siitä rikoksesta ja äärimmäisen suvaitsemattomasta käytöksestä – lasten oikeuksien puolustamisesta – voi joutua jopa vankilaan. Voiko enää puolustaa syntymättömän lapsen oikeutta tulematta leimatuksi tiukkapipoiseksi kiihkoilijaksi? Voiko enää puolustaa lapsen oikeutta isään ja äitiin joutumatta vähintäänkin valtakunnansyyttäjän maalitauluksi? Raamatullisen avioliittonäkemyksen, jota hyvin suuri osa eduskunnasta vielä muutama vuosi sitten kannatti, puolustamisesta voi myös joutua syytettyjen penkille. Kauas olemme eksyneet armollisen Kristuksen ristin juurelta.

Kyse on erittäin vakavasta ja perustavaa laatua olevasta kysymyksestä – vapaudesta uskoa ja julistaa Raamatun totuuksien mukaisesti. Silloin, kun ketään ihmistä ei tietoisesti haluta loukata ja halventaa, tulee olla oikeus eriävään näkökantaan ilman pelkoa joutua tuomituksi kaltereiden taakse. Eriävä näkemys ei ole ihmisoikeusrikos! Tässä tilanteessa ainoastaan Päivi Räsänen ei ole syytettyjen penkillä, vaan Pyhä Raamattu ja sen opetukset. Kyseessä on siis elämää ja ikuisuutta koskeva asia. Ei yhtään sen vähäpätöisempi.

Kristillisen kustantajan toimitusjohtajana olen varmasti itsekin tähtäimessä. Kustannammehan mekin Raamatun arvomaailmasta kumpuavaa kirjallisuutta ja tulemme jatkossakin niin tekemään jos Jumala suo. Ehkäpä pääsen itsekin Pasilan poliisitalolle vielä kuulusteluihin väärän mielipiteeni vuoksi. Arvostan suuresti kaikkia tuntemiani seksuaalivähemmistöjen jäseniä. Ymmärrän ja sallin myös sen, että heillä on oikeus uskoa ja ajatella toisin. He ovat myös mitä ihanimpia ihmisiä, mutta

Minä en ikinä tule luopumaan Raamatun opettamasta avioliittonäkemyksestä – sanoipa ja ajattelipa valtakunnansyyttäjä siitä mitä hyvänsä. Jos siitä joutuu telkien taakse – joutukoon!

Jos tällainen raamatullisten näkemysten vainoaminen yleistyy maassamme, tulevat vankilat pian täyttymään toisinajattelijoista. Silloin olemme astuneet aikaan, jollaista en olisi ikinä uskonut demokratiaa aiemmin puolustaneessa isänmaassamme nähtävän. Nyt ei ole aika mennä kaapin perille tutisemaan, vaan rakkaudella, rauhalla ja rohkeudella nostaa ääntä sananvapauden ja uskonnonvapauden ja Raamatullisten totuuksien puolesta. Nyt on aika seistä Päivin rinnalla ja Raamatun sanoman rinnalla rukoillen, kannustaen ja rohkaisten. Jos me nyt olemme hiljaa, saamme vaieta ikuisesti. Kaikki kristityt yhdessä Raamatun sanan puolesta loppuun asti! Raamatun mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen ja lapsella on oikeus isään ja äitiin. Siihen uskon nyt ja myös tulevaisuudessa. Jumala minua auttakoon!