Nuorten sydämissä on tulevaisuus

Vietin viime viikonlopun nuorten aikuisten Raamattu- ja lähetyskurssilla. Se oli järjestyksessä toinen viikonloppu yhden lukuvuoden mittaisesta, yhdeksän viikonlopun kurssista. Osallistujat ovat 16 – 40 -vuotiaita kristittyjä. Tällä kertaa puhuimme Jumalasta, Raamatun muotoutumisesta sellaiseksi, jollaisena me sen tunnemme sekä Jeesuksen seuraajan identiteetistä. Olen taas kerran aivan mykistynyt. Ihmetellen kiitän siitä, että meillä on 18 kurssilaista, jotka ovat valmiit panostamaan aikaansa pitkään ja sitoutumista vaativaan kurssiin. Ja tämä on jo kahdeksas vuosi, kun kurssia aloitimme. Vielä enemmän kuuntelen ihaillen nuorten syvää kiinnostusta, aitoja, viisaita kysymyksiä ja halua ymmärtää. Kuka minä olen Jumalan perheessä? Mikä on minun kutsumukseni? Kuinka kasvaa lähemmäs Jumalaa? Miten Raamattu voi ihan oikeasti olla jokapäiväinen leipäni? Miten osaan tulkita sitä oikein? Kuinka opetella kuuntelemaan Jumalan ääntä? Miten elää kristittynä tässä maailmassa? Kuinka vastata viisaasti toisten kysymyksiin Jumalasta? Miten elää Jumalan rakkautta todeksi?

Näihin kaikkiin ja ehkä tuhanteen muuhun kysymykseen saan olla etsimässä vastauksia yhdessä nuorten ja melko nuoren kurssitiimin kanssa. Ihan toukokuuhun asti. Eikä se siihen pääty. Monien kurssin käyneiden kanssa jatkamme yhteistä ihmettelyä edelleen. Usein löydämme myös kysymyksiä vastauksiin, ja siitä syntyy hyvää keskustelua. Siihenhän meidät on kutsuttu: kasvamaan. Taas kerran mietin, miten voi olla mahdollista, että saan aina maailman ihanimman työn?

PS rikottu neliö

Meillä Virossa kirkon jäsenmäärä laskee ja toimitusten määrä vähenee. Välillä olemme surullisia, välillä sopeudumme tilanteeseen ja välillä mietimme, miten ihmeessä evankeliumia pitäisi julistaa, että se tavoittaisi ihmiset. Usein tuntuu siltä, että inhimillisesti katsoen kirkko tosiaan pysyy pystyssä vanhojen naisten varassa. He (ja totuuden nimissä on sanottava, että myös monet jäljelle jääneet miehet) pitivät kirkon hengissä myös neuvostoaikana. He ovat kirkon uskollinen tukijalka. Jumalalle kiitos heistä!

Kuitenkin, kun katson kirkkomme nuoria, unohdan kaiken surun ja uhkakuvat. Heidän kutsumuksensa ja toiveensa on kasvaa lähemmäs Jumalaa. Se on jokaisen kristityn, seurakunnan ja kirkon elämän kasvusuunta, mutta se usein hukkuu kaikkeen muuhun sinänsä tärkeään touhuun. Nuorilla suunta on selkeä. Kurssillamme on nuoria monista eri seurakunnista ja myös muista kirkkokunnista. Se ei erota heitä. Iloitsen valtavasti siitä totuudesta, minkä nuori sukupolvi on jo löytänyt: Ei ole minun Jumalaani, minun seurakuntaani, minun kirkkoani, vaan meidän. Yhdessä me olemme Kristuksen seurakunta, Kristuksen ruumis, Jumalan perheväki.

 

Aiheet