Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Muistitko pestä kätesi?

 

Työtoverini varmaan kohta hermostuvat, kun muistuttelen täällä toimistolla käsihygieniasta kuin mikäkin terveysterroristi. Israelissa olemme eläneet jälleen kerran uskomatonta vaihetta sen jälkeen, kun koronatapauksia alkoi ilmaantua. Tässä maassa viranomaiset ovat periaatteessa tottuneet ratkomaan isoja kriisejä, mutta se tapahtuu näyttävästi, epäjärjestelmällisesti ja Lähi-idän kiihkeällä mentaliteetilla. Nyt on nähty ylilyöntejäkin. Sen sijaan, että puhuttaisiin loputtomiin käsienpesusta kuten Suomessa, täällä on jaeltu karanteeja median välityksellä kymmenille tuhansille niin, ettei kukaan enää pysy selvillä, ketä ne koskevat. Selvää on, ettei määräyksiä valvota tai noudateta; rikkureita uhataan silti jopa seitsemän vuoden vankeudella. Koronapaniikki kasvaa. Kadut ja bussit ovat tyhjentymässä – siihen suomalainen voisi kyllä vaikka tottua!

Kaikki alkoi siitä, että Israelissa matkaillut eteläkorealainen turistiryhmä sairastui heti kotiin palattuaan. Sen jälkeen seurasi monta muuta ryhmää – myös kreikkalaiset keikahtivat tautivuoteelle pyhiinvaelluksensa jälkeen. Israelin viranomaiset hätääntyivät, ja karanteeneja alkoi sataa kaikille, jotka olivat olleet lähellä turisteja. Maahan saapumista ryhdyttiin rajoittamaan nopeilla päätöksillä. Ennen kuin tieto saavutti muun maailman, Etelä-Korean ja Italian lentokoneet joutuivat palaamaan kotiin ilman, että matkaajat ehtivät edes koskettaa Pyhää maata. Amerikkalainen seurue jäi jumiin betlehemiläiseen hotelliin, kun Länsiranta yhtäkkiä suljettiin. Tanskalaiset joutuivat kävelemään Betlehemistä tarkastuspisteen läpi Israelin puolelle, koska palestiinalaispoliisi kielsi busseja ja takseja kuljettamasta heitä. Saksalaisille kävi ehkä kaikkein ikävimmin. Heidät tuotiin kentältä majapaikkaan – ja laitettiin siellä suoraan karanteeniin kahdeksi viikoksi!

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Minä kävelen vielä toistaiseksi vapaalla jalalla, ja seuraan tilannetta yhtä aikaa sekä kauhistuneena että äärimmäisen huvittuneena. Israel osaa aina yllättää ja pitää tunteet pinnassa! Sisareni häät Suomessa lähestyvät, ja olen jännittänyt, koska kaikki lentoliikenne loppuu. Toissapäivänä pääministeri sitten määräsi koko maan suljettavaksi – tänne voi tulla vain, jos sitoutuu viettämään kaksi ensimmäistä viikkoa neljän seinän sisällä. Minulle tuli kiire aikaistaa lähtöäni. Nähtäväksi jää, lentääkö Finnair tänä yönä normaalisti. Jännitysnäytelmä nimeltä korona jatkuu.

 
Kylvaja artikkelibanneri