Likudin siirtokuntapolitiikka tähtää rauhanprosessiin

 

Kun viime viikolla kirjoitin blogin ääri-islamilaisen palestiinalaisjärjestön Hamasin johtajan ajatuksista Israelin tuhoamiseksi, sain Tapio Tuomaalalta kommentin ja kysymyksen. Hän siteeraisi ystävänsä? blogia:

”Harvemmin kuitenkin lähdetään erittelemään, mitä Israelin pääministeripuolueen, Likudin, peruskirja sanoo. Sen mukaan Jordan-joki tulee olemaan Israelin pysyvä itäraja, palestiinalaisvaltion perustamista Jordan-joen länsipuolelle ei tule hyväksyä ja Israelin siirtokuntia miehitetyllä Länsirannalla tulee vahvistaa ja kehittää.”
Tuomaala jatkoi: ”Mikäli tieto pitää paikkansa, niin Israel toimii kaksinaamaisesti. Sen tarkoitus on ollut koko ajan siirtokuntien avulla työntää palestiinalaiset Jordanin ylitse. Touhu on tyypillistä valloituspolitiikkaa, jota mm. Neuvostoliitto harjoitti sijoittamalla kansalaisiaan Viroon. Israelin halu rauhaan näyttäisi perustuvan yksipuoliseen sanelupolitiikkaan.”  

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Oikeistolaista Likudia johtaa Benjamin Netanjahu, joka kesäkuussa 2009 ensimmäistä kertaa puolueen historiassa julkisesti vahvisti tavoitteeksi kahden valtion ratkaisun. Esitys ei ole sen puolueohjelman mukainen, jonka perusteella Netanjahu tuli valituksi pääministeriksi alkuvuoden 2009 vaalien jälkeen.

Tässä englanniksi keskeinen sitaatti Netanjahun puheesta: ”But, friends, we must state the whole truth here. The truth is that in the area of our homeland, in the heart of our Jewish Homeland, now lives a large population of Palestinians. We do not want to rule over them. We do not want to run their lives. We do not want to force our flag and our culture on them. In my vision of peace, there are two free peoples living side by side in this small land, with good neighborly relations and mutual respect, each with its flag, anthem and government, with neither one threatening its neighbor’s security and existence.”

Tämän linjauksensa vahvistukseksi Israelin hallitus jäädytti liki vuodeksi kiisteltyjen siirtokuntien rakentamiset ja odotti, että palestiinalaishallinto presidentti Mahmoud Abbasin johdolla palaa neuvottelupöytään. Näin ei tapahtunut, vaan Abbas lähti hakemaan jäädytysjakson loppuvaiheessa kansainvälistä hyväksyntää Palestiinan valtiolle YK:ssa ja sen alajärjestöissä, vaikka uusista rauhanperiaatteista ei ollut minkäänlaista sopua Israelin kanssa.

Tällä siirtokuntarakentamisen politiikalla Israelin hallitus tavoitteli neuvotteluja, ei palestiinalaisarabien ajamista Jordanjoen itäiselle rannalle eli Jordaniaan.

Netanjahun tärkeä linjapuhe on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi esimerkiksi nettisivulta:

http://www.haaretz.com/news/full-text-of-netanyahu-s-foreign-policy-speech-at-bar-ilan-1.277922

Likudin puolueohjelmaa tai peruskirjaa (jos niin halutaan sanoa) on viimeksi fiksattu toukokuussa 2014. Tuossa ohjelmassa, jonka pohjat on vuodelta 2006, palestiinalaisille luvataan esimerkiksi autonomia, mutta ei omaa armeijaa Jordanjoen läntiselle rannalle. Toinen tärkeä periaate on Israelin pääkaupungin Jerusalemin jakamattomuus, joka korostuu myös monissa muissa Israelin parlamentin, knessetin puolueissa.

Kovan linjan puolustajia Likudin kansanedustajissa on useita, samoin kuin Likudin kanssa vuonna 2013 vaaliliiton solmineessa Israel Beiteinussa, jonka johtajana on nykyinen ulkoministeri Avigdor Liberman. Suurena erona Hamasiin näissä Israelin tiukan linjan edustajissa on se, että Likudin poliitikot eivät julista palestiinalaisten tuhoamista tai ajamista Välimereen. Sen sijaan viime vuosinakin on aika ajoin esitetty, että Israelin hallitus käynnistäisi neuvottelut Jordanian ja palestiinalaisten kanssa Palestiina/Jordania liittovaltion perustamista Israelin naapuriksi. Tässä sopimuksessa neuvoteltaisiin vapaaehtoisista väestönsiirroista. Isojen siirtokuntien vastineeksi arabit saisivat maata esimerkiksi Negevin alueelta.

Tämä liittovaltio ja maanvaihdot eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä Likudin enemmistön tavoite. Koska rauhanprosessi ei etene, entistä useammat Likudin kansanedustajat ovat herättäneet ajatusta yhdestä valtiosta, jossa palestiinalaiset saisivat Israel/Palestiinassa täydet kansalaisoikeudet.

Poliitikkojen puheissa tietysti pitää aina seurata sanavalintoja ja niiden asiayhteyttä. Usein sillä mitä ei sanota, on hyvin suuri merkitys. Tätä tapaa käytetään Israelin ja palestiinalaisten poliittisessa konfliktissa puolin ja toisin. Lopulta merkittävintä on se, ovatko käytännön toimet rauhantahtoisia vai tarinoidaanko vain suuria sanoja?

Likudin ideologian kulmakivenä on se, että Israel luotiin juutalaisten kansallisvaltioksi toisen maailmansodan jälkeen. Koska valtio on koko historiansa ajan taistellut olemassaolostaan, se juutalaiskansallinen identiteetti ja tehtävä ovat lujittuneet oikeistolaisessa politiikassa. Tällaista linjausta, johon lisäksi sisältyy juutalaisten uskonnollinen identiteetti, länsimaissa on ehkä hankala käsittää.

Samanaikaisesti Israelin hallituksessa on kyllä selvästi tietona, mitä erityisesti palestiinalaiset ääriryhmät tavoittelevat. Siksi neuvottelut Hamasin kanssa ovat tällä hetkellä mahdoton ajatus.

 

 
Dei, retroäijät, artikkeliban 31.5.- (1/2)