Kirkkopäivät tarjosi aimo annoksen kiinnostavia yhteiskunnallisia keskusteluja ja kulttuuria, mutta hengellinen anti jäi ohueksi

 

Sää suosi tälläkin kertaa Kirkkopäivien osallistujia. Kaksi vuotta sitten Turussa ja nyt Jyväskylässä Kirkkopäivät vietettiin lähes helteisessä säässä.

Kirkkopäivät ja samanaikaisesti pidetyt Lähetysjuhlat näkyivät hienosti Jyväskylän kaupunkikuvassa. Kauppakadun kävelykadulle oli levittäytynyt näytteilleasettajista koostunut kirkkotori. Kaupunginkirkon kirkkopuiston oli vallannut partiolaisten leiri. Pääjuhlapaikkana toimi seminaarimäellä sijaitseva yliopisto, minkä lisäksi monia tilaisuuksia pidettiin muun muassa Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Piplian neliö

Kirkkopäivien kehityspäällikkö Jari Kupiainen on selvästi halunnut luotsata tapahtumaa yhteiskunnallisesti merkitseväksi keskustelufoorumiksi. Siinä tapahtuma onnistui erinomaisesti. Tapahtuma tarjosi useita ajankohtaisia ja mielenkiintoisia keskustelutilaisuuksia ja paneelikeskusteluja, kulttuuria ja messuja. Myös eri alojen tunnettuja vaikuttajia ja kulttuuripersoona oli saatu paikalle.

Emerituspiispa Eero Huovisen haastattelutunti Björn Wahlroosin kanssa veti juhlateltan täyteen yleisöä. Kahden älykkään ja kokeneen miehen nokkela ja viihdyttävä keskustelu oli kuunteluelämys. Ja kyllä siinä kirkkokin sai kritiikkiä siitä, että se on luopunut perimmäisen aarteensa vaalimisesta. ”Minusta kirkon tärkein ominaisuus on se, että se vaalii kirkon syvää perinnettä. Kirkon pitäisi olla kuin vanha honka, johon voi tarttua ja josta pitää kiinni. Kirkko on luopunut tästä. Honka ja kaikki käy eivät ole yhteensopivia käsitteitä. Honka on menetetty”, Wahlroos sanoi haastattelussa.

Samansuuntaista palautetta tuli sivulauseissa myös poliitikoilta Kaupunginkirkossa pidetyssä paneelikeskustelussa, jossa aiheena oli Köyhyys Suomessa – miten se poistetaan? Paneelikeskusteluun osallistunut Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho (joka osallistui lauantai-illan kohukeskustelun lisäksi myös paneeliin) totesi: ”Kirkosta on tullut yhä enemmän poliittinen aktivisti ja minusta se ei ole hyvä kehitys.” Paneelin osallistunut pitkäaikainen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola puolestaan sanoi, että kirkko voi julistaa iloa ja toivoa ihmisten elämään. Korhola arveli, että sitä julistusta voisi olla enemmän.

Lauantai-iltana pidetty poliitikon ja koomikon keskustelu sananvapaudesta ja sen rajoista keräsi odotetusti yliopiston juhlasalin täyteen. Läheskään kaikki halukkaat eivät päässeet kuuntelemaan ennakkoon kohistua keskustelua. Piispa Teemu Laajasalon johdolla Jussi Halla-aho ja Joonas Nordman keskustelivat hyvässä hengessä: mitä saa sanoa ja mitä ei. Kyseinen keskustelu taisi olla ainoa Kirkkopäivien tapahtuma, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen valtamedioiden välityksellä. Keskustelu oli ihan kiinnostava, mutta ei ollenkaan päivien parasta antia.

Jos Kirkkopäivien ohjelman perusteella pitäisi luoda kuva kirkosta ja sen tärkeimmästä tehtävästä, niin kirkon rooli yhteiskunnallisena toimijana korostuisi vahvasti. Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ihmisen syntien sovittajana ei juurikaan ohjelmassa korostunut. Jos joku olisi tullut sielunhädässä Kirkkopäiville etsimään apua, niin enpä tiedä, olisiko apua löytynyt.

Yksi keskustelu oli kuitenkin aivan kirkon sanoman ytimessä. Piispa Jari Jolkkonen ja kolmoismurhaaja Lauri ”Late” Johansson keskustelivat sovituksesta ja syyllisyydestä. Johanssonin tarina turvattoman lapsuuden eläneestä ja nuorena rikosten tielle joutuneesta miehestä, joka sittemmin murhasta tuomittuna suuren syyllisyyden vallassa kohtaa Vapahtajan ja tulee uskoon on kristinuskon ytimessä.

Kirkkopäivät on myös kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä kokoava tapahtuma, jossa pidetään muun muassa erilaisia vuosikokouksia ja kohdataan toinen toisia.

Silti reilusti hengellistä antia: raamatunopetusta, rukousta ja jopa julistusta saisi olla ohjelmassa enemmän. Onhan kuitenkin kyse kirkosta, eikä mistään yleishyödyllisestä järjestöstä.