Erilaisin joulu

 

Tämä joulu on erilainen. Jokainen miettii, ketä voidaan rajoitusten puitteissa tavata. Jotkut aikovat tarjota joulupuuron pihalla. Me olemme sopineet lasten kanssa, että olemme pysytelleet kymmenen päivää karanteenissa, jotta voimme viettää aattoa hetken yhdessä.

Pari vuotta sitten joulumme oli myös poikkeuksellinen. Yksi meistä oli Meilahden tornisairaalan 14. kerroksessa. Aattona menimme porukalla osaston oleskelutilaan, joimme termospullosta kahvit ja kuusivuotias luki jouluevankeliumin. Pian sen jälkeen tuli kutsu röntgeniin. Me muut lähdimme kotiin aattoaterialle. Oli outoa, kun yksi puuttui pöydästä.

Treen srk, neliöb 3.-16.4, MJa

Toinen erikoinen joulumme oli muutamaa vuotta aiemmin. Oli lämmintä jotain 30 astetta. Kaupungilla ei näkynyt lainkaan jouluvaloja, ei myöskään kenenkään ikkunassa. Joulukuustakaan ei ollut. Ei tarvinnut kiirehtiä tavarataloon jouluostoksille, sillä kaupungissa ei ollut ainuttakaan tavarataloa. Olimme Iringassa, Tansaniassa. Joulun sanoma oli silti läsnä sielläkin.

Erään joulun alla olin Betlehemissä. Menimme television kuvausryhmän kanssa Jeesuksen syntymäkirkkoon tekemään jouluohjelmaa. Sanoin kuvaajille, että taitaa olla turha toivo päästä kryptassa sijaitsevaan syntymäluolaan, sillä sinne on kilometrin mittainen jono. Yllättäen silti pääsimme, koska kuvaajalla olivat tarvittavat lupapaperit. Sitten tv-miehet halusivat kuvata paimenten kedon. Sanoin, että kääntäkää vaan kamerat Jerusalemiin päin. Kaikki kedot tässä välissä ovat paimenten ketoja.

Kaikkein erilaisin joulu taisi kuitenkin olla se, jolloin joulua ei vielä ollut. Kukaan ei koskaan ollut käynyt joulukirkossa eikä sytyttänyt yhtään joulukynttilää. Ensimmäistä joululauluakaan ollut vielä sävelletty. Metsän kuuset eivät tienneet, että joskus tulevaisuudessa niitä kaadettaisiin joulupuuksi.

Kun nuori äiti laski vauvan rinnoiltaan ja pani kalkkikiviseen eläinten syöttökaukaloon, hän ei voinut aavistaa, että tuosta makuupaikasta tulisi tärkeimpiä joulun symboleja vuosituhansiksi. Jouluseimet kautta maailman muistuttaisivat tämän lapsen ensimmäisestä nukkumapaikasta.

Kun muutamat yövuorolaiset kuulivat tuona yönä pellolla ihmeellisen taivaallisen laulun, heillä ei voinut olla aavistustakaan siitä, että kaikki maailman kirkkokuorot tulisivat laulamaan samaa laulua kaikissa maailman joulukirkoissa. Kun myöhemmin idästä viisaat miehet tulivat tervehtimään lasta, he eivät voineet tietää, että kertomusta heidän matkastaan luettaisiin kaikkialla vielä kahden vuosituhannenkin päästä.

Tämä vaatimaton luola syntymäpaikkana olisi jäänyt ikuisesti unohduksiin, elleivät paikalliset asukkaat olisi alkaneet näyttää sitä muutaman vuosikymmenen päästä maailman Vapahtajan syntymäpaikkana. Ja ellei siihen olisi rakennettu maailman vanhin, edelleen käytössä oleva kirkko.

Niin, erikoisin joulu oli sinä yönä, jolloin ei vielä joulua ollut. Mutta se yö on muuttanut maailmanhistoriaa enemmän kuin mikään muu yö milloinkaan. Koko maailma viettää joulua sen yön kunniaksi.