Uutiset: Sley vastaa Ylen kritiikkiin: ”Työmme Inkerin kirkossa noudattaa piispainkokouksen linjauksia” Ihmisiä ja ilmiöitä: Severi Laakso: pappi ja muusikko samassa paketissa

Arkea helpottavaa

 

Syksyn alun takia mieleni on ollut huomaamattani hieman maassa, enkä ole ottanut uusia kokemuksia innostuneesti vastaan. Monet vaikeat asiat painoivat päälle ja tämän kaiken lisäksi olisi pitänyt vielä jaksaa tehdä opintojen eteen töitä. Nyt viime viikonlopun vietin Lohjalla, Vivamossa jatkoriparilla isosena ja viikonloppuni oli mahtava.

Huomasin Vivamossa Raamatun avatessani, etten sitäkään ollut viitsinyt lukea yhtään koko syksynä. Ja kyllähän minä olin rukoillut alku syksystä, mutta sekin oli jäänyt aika vähäiseksi ja muutenkin Isin kanssa ajan vietto oli jäänyt vähäiseksi. Olin aika pettynyt tajutessani, että en ole pitänyt yläpuolelle kovin hyvää yhteyttä kaiken muun ’kiiren’ ohella. Tuntui että tämä viikonloppu oli juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Vivamossa pääsin viettämään paljon aikaa Taivaan Iskän kanssa, yhdessä muiden uskoivaisten nuorten sekä yksin omassa rauhassa. Kävin viikonlopun aikana myös yhdessä kanavassa, jossa puhuimme parin kymmenen ihmisen porukassa uskossa kasvamisesta. Puhuimme myös siitä kuinka rukoilemiselle kannattaisi antaa aikaa ja miten eri keinoin voisi helpottaa keskittymistä rukoukseen, eikä muihin mielessä pyöriviin asioihin. Tämä asia tuntui minulle juuri todella ajankohtaiselta ja sainkin hyviä neuvoja asiaan. Kivoilta ajatuksilta kuulosti esimerkiksi kynttilöiden polttaminen ja hengellisenmusiikin kuunteleminen rukoillessa. En ole vielä päässyt kokeilemaan näitä, mutta uskon että näistä voisi saada hienon rauhan itselleen ja asia pysyisi helpommin rukouksessa eikä muissa mietteissä.

No mutta kuitenkin, minusta oli todella mieletöntä että yhdestä viikonlopusta sain niin paljon voimaa. En tajua kuinka luulin pärjääväni yksin, ilman yhteyttä yläkertaan tämän syksyn kiireistä. Nyt kuitenkin sain uutta potkua ja aion pitää tästä kiinni. Arki on aina paljon kevyempää ja hienompaa, kun muistaa että Isi kulkee koko ajan mukana ja hänen kanssaan voi olla yhteydessä 24/7.

Lisään vielä loppuun itselleni tärkeän Raamatunkohdan:

(Ps.121)