Anna aivan kaikki Jumalalle

 
Anna aivan kaikki Jumalalle
Tim Umphreys on Unsplash

Eräs Raamatusta oppimani asia on se, että meidän tulee antaa aivan kaikki Jumalalle. Kaikki. Mikä tahansa meitä vaivaakin, meidän tulee antaa se Jumalalle. Joskus saatamme ajatella, että Jumala haluaa vain hyvät puolemme, mutta se ei ole totta. Jumala haluaa meidät kokonaan: hyvän, pahan ja ruman. Sillä hän tietää, että tarvitsemme häntä pystyäksemme elämään hänen tahtonsa mukaisesti.

Eli kun epäilemme, tuomme epäilymme Jumalalle. Silloin hän voi tulla luoksemme ja auttaa meitä lopettamaan epäilymme ja uskomaan häneen. Jos taas olemme tehneet syntiä, meidän tulee antaa syntimme Jumalalle. Silloin Jeesus voi pestä meidät kaikesta synnistä. Ja jos olemme vihaisia, katkeria tai muuten vain harmistuneita, meidän tulee antaa nämä Jumalalle. Silloin hän voi auttaa meitä ja luoda jotain uutta epätoivostamme.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Anna aivan kaikki Jumalalle

Tämä voi kuulostaa liian yksinkertaiselta. Mutta, usko on yksinkertaista. Me luotamme Jumalaan niin kuin lapset luottavat isänsä huolenpitoon. Mutta hän ei voi niin tehdä ellemme juokse hänen luoksensa. Samalla tavalla Jumala ei voi parantaa meitä, jos emme käänny hänen puoleensa.

Kuningas Daavid on erinomainen esimerkki tästä. Hän oli Jumalan mielen mukainen mies ja silti hän teki raskaasti syntiä. Mutta hän aina kääntyi takaisin Jumalan puoleen ja katui syntejään. Aina.

Sitten Jumala pani hänet viralta ja nosti heille kuninkaaksi Daavidin. Daavidista hän myös antoi todistuksen: ’Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, mieleni mukaisen miehen. Hän on kaikessa toteuttava minun tahtoni.’ (Ap.t. 13:22)

Hän tiesi, mistä hänen apunsa tulee ja hän kääntyi Jumalan puoleen huolimatta siitä kuinka pahasti hän oli sotkenut asiansa. Ja Jumala antoi hänelle anteeksi ja siunasi häntä. Ja niin hän haluaa tehdä meillekin.

Joten anna aivan kaikki Jumalalle. Hyvä, paha ja ruma elämässäsi. Silloin Jumala voi auttaa, uudistaa ja siunata sinua. Siten Pyhä Henki pääsee tekemään työtään sinussa tehdäkseen myös sinusta Jumalan mielen mukaisen naisen tai miehen.

Osa kirjoitusta, joka on julkaistu Armoa Arkeesi -sivustolla.