Äläkä saata meitä kiusaukseen

 

Jatkan bloggausta Isä meidän -rukouksesta lause lauseelta. Nyt ollaan tultu kuudenteen pyyntöön: Äläkä saata meitä kiusaukseen. Matteuksen evankeliumissa se on käännetty muotoon “äläkä anna meidän joutua kiusaukseen”. Paavin uutisoitiin taannoin muokanneen Isä meidän -rukouksen italiankielistä versiota tältä osin, koska hän halusi alleviivata, ettei Jumala saata ketään kiusaukseen, vaan ihminen lankeaa siihen itse saatanan johdattamana. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, näin sanoi myös Martti Luther: ”Jumala ei kylläkään ketään kiusaa, mutta pyydämme tässä rukouksessa varjelusta, ettei Saatana, maailma ja oma itsekäs minämme johtaisi meitä väärään uskoon, epätoivoon eivätkä muuhun suureen häpeään ja pahuuteen.”

Uuden testamentin kreikankielinen sana peirasmos tarkoittaa houkutusta tai viettelystä, mutta myös koettelemusta. Samaa sanaa käytettiin, kun kuvattiin saatanan eli kiusaajan, ho peirazoon, koetelleen Jeesusta erämaassa. Kyseessä on vakava kriisi: rukouksessa tarkoitetaan lankeamista uskosta epäuskoon, koetusta, jossa ihminen alkaa epäillä Jumalan olemassaoloa ja hyvyyttä. Rukoilemme, ettemme joutuisi sellaiseen pinteeseen, joka saa meidät epäilemään Jumalan rakkautta niin, että luovumme uskosta ja toivosta.

Jalohaukat vko 3 SMy

”Tämä kiusaus on tuttu meillekin: Minähän olen uskossa. Miksi minun piti sairastua syöpään? Miksi minun pitää kärsiä tuskaa ja kipua?”

Erämaassa kiusaajan käsissä Jeesus itse kävi läpi tärkeimmät uskon koetukset. Kirjassaan Isä meidän Tapio Saraneva erittelee näitä Jeesuksen kohtaamia peruskiusauksia. Voimme oppia niistä paljon, sillä itse asiassa ne toistuvat myös omassa elämässämme.

Ensimmäinen oli leivän kiusaus. “Jos olet Jumalan poika, muuta nämä kivet leiviksi.” Se kuvaa tilannetta, jossa ihmiselämän aineelliset tarpeet asetetaan Jumalan valtakunnan edelle. Rahan ja aineellisen vaurauden antama turvallisuus alkaa merkitä enemmän kuin luottamus Jumalaan. Näin leivän kiusaus liittyy perusluottamukseemme: onko viimeinen turvamme jossakin muussa kuin Jumalassa. Jeesus vastasi kiusaukseen sanomalla: ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. Hän oli tullut erämaahan etsimään nimenomaan Jumalaa.

Toinen kiusaus koski erivapauksia, joita Saatana houkutti Jeesusta pyytämään Jumalalta. “Jos kerran olet Jumalan poika, niin heittäydy alas, Jumalahan varjelee sinua.” Tämä kiusaus on tuttu meillekin: Minähän olen uskossa. Miksi minun piti sairastua syöpään? Miksi minun pitää kärsiä tuskaa ja kipua? Usko ei kuitenkaan merkitse erivapautta tämän elämän koettelemuksista. Saatamme kyllä kokea ihmeitä ja saada apua. Mutta niidenkään tarkoituksena ei ole johtaa ihmistä jatkuvien erivapauksien maailmaan elämään uskovan luksuselämää. Ne annetaan uskon vahvistukseksi, muistuttamaan että Jumala välittää meistä ja tarpeistamme.

”Jos ollaan rehellisiä: ihmiskunnia ja Jumalan kunnia sulkevat pois toisensa.”

Jeesusta kiusattiin tarjoamalla myös mainetta ja kunniaa. Saatana lupasi Jeesukselle supertähden osan, jos tämä tinkii siitä ketä hän kumartaa. Myös se on kiusaus, jonka harva hänen seuraajansa välttää. Maineen ja kunnian kiusaus koskee elämänprojektimme rakentamista arvostuksen tai maallisen kunnian varaan. Mutta asetelma on karu, jos ollaan rehellisiä: ihmiskunnia ja Jumalan kunnia sulkevat pois toisensa. Jumalan valtakunnan arvojen mukainen elämä on vastakkainen sille, että ihminen etsii vain vahvistusta omalle tärkeydelleen.

Näissä koetuksissa emme voi olla toistemme tuomitsijoita. Jokaisella on oma elämänkohtalonsa ja oma tiensä ja oma tehtävänsä. Se mikä yhdelle on helppoa, voi toiselle olla rankkaa. Tärkeintä on rukoilla, ettemme joutuisi sellaiseen jamaan, että luottamus Jumalaan, rakkauteen ja hyvyyteen katoaa.

Eija-Riitta Korholaa kuullaan Radio Dein Päivän blogistina torstaisin klo 8.45 ja 12.50.

Lue Isä meidän -rukousta käsittelevän Eija-Riitta Korholan blogisarjan aiemmat osat:

”Isä meidän”

”Joka olet taivaissa”

”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”

”Tulkoon sinun valtakuntasi”

”Tapahtukoon sinun tahtosi”

”Myös maan päällä niin kuin taivaissa”

”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”

”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi”

”Niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”