Kalevan kirkko täyttää 60 vuotta – kirkossa juhlaviikolla runsaasti yleisölle avoimia tapahtumia

 
 

Kalevan kirkko on yksi Tampereen tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kuva: Juha-Pekka Aaltonen

Kalevan kirkko viettää 60-vuotisjuhliaan yleisölle avoimissa tapahtumissa 17.-23. elokuuta. Tampereen maamerkkeihin kuuluva, Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kirkko vihittiin käyttöön 21. elokuuta 1966.

Juhlaviikon käynnistää kirkon alkuvaiheiden historiaa luotaavan valokuvanäyttelyn avautuminen 17. elokuuta. Viikon aikana ohjelmassa on kirkon arkkitehtuurista kertova luento, kuoroteoksen kantaesitys ja ystävyysseurakuntien vierailu. Omaa unelmien kirkkoa pääsee suunnittelemaan kaikenikäisille tarkoitetuissa työpajoissa. Kirkossa järjestetään myös esittely yleisölle. Viikko päättyy juhlamessuun 23. elokuuta.

Juhlaviikolla kirkkoon saapuu vieraaksi Pietilöiden arkkitehtuurin asiantuntija, arkkitehtuurin historian professori emerita Aino Niskanen. Hän pitää luennon kirkon vihkimisen vuosipäivänä, perjantaina 21. elokuuta. Mukana tilaisuudessa on myös arkkitehti Annukka Pietilä, Reima ja Raili Pietilän tytär, joka kertoo omia muistojaan vanhempiensa työstä.

Kalevan kirkon pappi, Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan johtava kappalainen Salla Häkkinen on iloinen siitä, että kirkon juhlaviikolla näin voidaan huomioida myös Pietilöiden juhlavuosi. Raili Pietilän (1926–2021) syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta 15. elokuuta.

– Hienoa että tämä juhlavuosi näin yhdistyy myös Kalevan kirkon juhlavuoteen. Pietilöiden työllä on suuri merkitys koko Tampereelle, sanoo Häkkinen.

Sielujen siilo -luento Kalevan kirkon kirkkosalissa alkaa perjantaina 21.8. kello 18 ja siihen on yleisöllä vapaa pääsy. Aikaa tilaisuudessa on varattu myös kysymyksille ja keskustelulle.

Kadonneen kantaatin kantaesitys

Kalevan kirkon juhlakonsertissa lauantaina 22. elokuuta kuullaan todellinen löytö, Mauri Hongiston säveltämä Särkynyt ruoko -kantaatti yli 50 vuoden takaa. Kyseessä on teoksen kantaesitys, sillä nuotit olivat pitkään koskemattomina kirkon nuottivarastossa.

Käsin kirjoitetut nuotit löysi kanttori Pirjo Mäntyvaara, joka alkoi selvittää nuottien historiaa. Kävi ilmi, että teos on sävelletty vuonna 1974 Kalevan kirkkokuoron tilausteoksena.

– Teos oli ollut kuorolle vähän liian haastava ja sen vuoksi siitä on esitetty ainoastaan yksi osa, urkusäestyksellinen koraali, Kalevan kirkkokuoron 30-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 1983, kertoo Mäntyvaara.

Juhlaviikolla kantaatti esitetään nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan, eli kyseessä on teoksen kantaesitys.

Kalevan kirkkokuorolle teos oli aikoinaan liian vaativa, mutta Kamarikuoro Cantionale on nyt uskaltanut tarttua teokseen.

– Se on iso haaste kuorolle, kyseessä ei ole mikään helppo teos. Se on kuitenkin tasapainoinen sävellys, modernien kohtauksien välissä on helpompia osia myös. Ja olemme harjoitelleet sitä paljon, joten uskallamme sen nyt esittää.

Konsertin toisella puolikkaalla kuullaan urkumusiikkia, soolo- ja kuorolaulua sekä solistikvartetin laulua.

Esiintymässä ovat Kamarikuoro Cantionale, Tampere Chamber -soitinyhtye ja urkurina Osmo Honkanen. Solistikvartetissa esiintyvät Eveliina Ylikoski, sopraano, Janne Salmenkangas, baritoni, Taavi Niinimaa, tenori ja Pirjo Mäntyvaara, altto. Mäntyvaara myös johtaa konsertin musiikkia.

Lauantaina 22.8. kello 18 alkavaan juhlakonserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10 euroa.

Valokuvanäyttely avaa juhlaviikon

Kalevan kirkon juhlaohjelma alkaa maanantaina 17. elokuuta, jolloin kirkkosalissa avautuu Kalevan kirkon historiaa luotaava valokuvanäyttely.  Näyttelyn avaa tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth. Kuvat näyttelyyn ovat valikoineet valokuvaaja Hannu Jukola ja historiantutkija Mikko Pollari. Näyttely on esillä kirkossa syyskuun loppuun saakka.

Pollari on kirjoittanut 60-vuotisjuhlaan myös Kalevan kirkon tarinan, joka julkaistaan Tampereen seurakuntien nettisivuilla.

Kalevan kirkko rakenteilla v. 1965. Kuva: Tampere-seura/Jussi Kangas

Omaa unelmien kirkkoa puolestaan päästään suunnittelemaan työpajoissa tiistaina 18.8. ja keskiviikkona 19.8. Kaikenikäisille tarkoitetuissa pajoissa rakennetaan kirkkojen pienoismalleja askartelumateriaaleista. Pienet lapset voivat osallistua pajaan oman aikuisen kanssa.

– Jos työ jää tiistain pajassa kesken, sitä voi tulla jatkamaan keskiviikon pajassa. Oman työn voi viedä kotiin, me otamme töistä muistoksi valokuvan, jos tekijä antaa tähän luvan, kertoo nuorisotyönohjaaja Kati Arppe.

Kalevan kirkossa järjestetään myös kirkon esittely yleisölle tiistaina 18.8. kello 18.

Viikko huipentuu juhlamessuun

Kalevan kirkon juhlaviikon ohjelmaan kuuluvat myös ystävyysseurakuntien vierailut. Lauantaina 22.8. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan vieraaksi saapuvat Sárszentlörinc-seurakunta Unkarista ja Lapinlahti-Varpaisjärven seurakunta Itä-Suomesta. Tilaisuus on avoin myös yleisölle.

Viikko huipentuu kello 12 alkavaan juhlamessuun sunnuntaina 23. elokuuta. Messussa saarnaa Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth, liturgina on Salla Häkkinen ja musiikista vastaa Tuomiokirkkoseurakunnan kanttoritiimi. Kyseessä on päivän ainoa Tuomiokirkkoseurakunnan messu.

Messun jälkeen on tarjolla kirkkokahvit ja juhlatilaisuus, jossa historiantutkija Mikko Pollari kertoo kirkon historiasta. Ohjelmassa on myös tervehdyspuheenvuorot, musiikkia ja yhteislaulua.

Seuraavaksi:

Seurakunnan tarjoama Pikkuhelppi tuo tukea lapsiperheiden arkeen