Diakonissalaitoksella on leivottu ehtoollisleipiä 100 vuotta

 
 

Pia Greus on työskennellyt leipurina vuodesta 2019 alkaen. Kuva: Lauri Koivusalo/Luomustudio

Keväällä 1926 Diakonissalaitos aloitti uuden työmuodon. Se perusti ehtoollisleipäleipomon. Leipiä on siitä lähtien leivottu Helsingissä Alppikadun korttelissa. 

Ehtoollisleipien valmistus aloitettiin diakonissa Aino Miettisen aloitteesta. Hän oli tehnyt havainnon, että moni eurooppalainen diakonissalaitos valmisti leipiä ja sai niistä lisätuloja. 

Sisar Aino vastasi valmistuksesta 10 vuoden ajan ja hänen jälkeensä vastuussa oli useampi diakonissa pitkiä aikoja kerrallaan. 1970-luvulla vastuu siirtyi laitoksen keskuskeittiölle ja ruokapalvelujen ulkoistuksen yhteydessä joksikin aikaa Fazer Amicalle. Vuodesta 2019 alkaen Diakonissalaitos on jälleen itse vastannut leipomon toiminnasta. Tällä hetkellä pääleipuri on Pia Greus.

Ehtoollisleivässä on kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta eli krusifiksi.Sen on suunnitellut taiteiteilija Ebba Masalin. Kuva: Pertti Nisonen/Diakonissalaitos

Valmistustapa säilynyt samana 100 vuotta

Ehtoollisleipä leivotaan kristillisen tradition mukaan vedestä ja vehnäjauhosta. Gluteenittomia leipiä on valmistettu vuodesta 1999 alkaen.

Paistopannun kannessa on alusta alkaen ollut taiteilija Ebba Masalinin piirtämä ristiinnaulitun Jeesuksen hahmo eli krusifiksi. Paistettaessa pyöreät kuviot painuvat leipälevyn pintaan. Paistettu levy höyrystetään ja sen jälkeen pyöreät krusifiksikuviot eli ehtoollisleivät leikataan paistolevystä irti, kukin käsityönä yksilöllisesti. Lopuksi leivät paikataan laatikoihin ja lähetetään evankelisluterilaisen kirkon seurakuntiin. Niille Diakonissalaitoksen ehtoollisleivät ovat vastuullinen hankinta.

Diakonissa Hilma Juutilainen vastasi leipien valmistuksesta 30 vuotta. Kuva: Diakonissalaitos

– Diakonissalaitos on uudistanut yhteiskuntaa ja uudistunut samalla itse koko lähes 160-vuotisen historiansa ajan. 100 vuotta sitten ehtoollisleipäleipomon perustaminen oli aikansa innovatiivista toimintaa, toteaa Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Elina Juntunen

– Tänä päivänä ehtoollisleipien valmistus taas muistuttaa meitä kristillisistä juuristamme.

Leipiä on 100 vuoden aikana leivottu kymmeniä miljoonia. Alttarilla siunatut leivät jaetaan kristillisen kirkon ehtoollisella yhdessä ehtoollisviinin kanssa. Jeesus asetti ehtoollisen pääsiäisenä, viimeisellä aterialla ennen kuolemaansa.

Maija Virtanen paistaa leipälevyä 1960-luvulla. Tekotapa on säilynyt samanlaisena 100 vuotta. Kuva: Diakonissalaitos