Joka vuosi kristityt eri maissa odottavat joulua, muistojuhlaa siitä, kun Vapahtaja saapui keskuuteemme. Jouluevankeliumia luetaan ja uskovat laulavat lauluja, joissa muistetaan kaikista tärkeintä syntymää. Samaan aikaan suuri joukko uskovia joutuu lähestymään tuota päivää varoen ja pitämään ilon joulusta omana tietonaan.
Kristityt Bruneissa, Kiinassa, Iranissa, Pohjois-Koreassa ja Somaliassa joutuvat rangaistuksen pelossa juhlimaan Jeesuksen syntymää salassa.
Bruneissa julkiset merkit joulusta on kielletty. Kristityt saavat viettää juhlaa kodeissaan tai seurakunnassa, mutta julkisia joulujuhlia ei saa järjestää. Julkiset merkit joulusta kiellettiin vuonna 2014, sillä niiden pelättiin voivan houkuttaa muslimeja pois islamista.
Jos muslimi rikkoo kieltoa, esimerkiksi pitämällä päässään tonttulakkia tai osallistumalla millään tavoin joulun juhlallisuuksiin, hän voi joutua jopa viideksi vuodeksi vankilaan. Muslimien evankeliointi on myös kielletty.
Kiinassa rekisteröidyt seurakunnat saavat juhlia joulua rajoitetusti. Alle 18-vuotiaat eivät kuitenkaan saa osallistua joulujuhliin, kuten eivät muihinkaan seurakuntien tilaisuuksiin. Lisäksi viranomaiset pyrkivät yhä hivuttamaan kommunismia kristilliseen sanomaan.
Iranissa joulujuhlat ovat sallittuja rekisteröidyissä kirkoissa ja tietyillä asuinalueilla. Pieniin, rekisteröimättömiin kotiseurakuntiin, joissa islamista kääntyneet kokoontuvat, tehdään usein ratsioita jouluisin. Marraskuussa kaksi tällaista kristittyä ryhtyi kärsimään kahden vuoden vankeustuomioitaan. He eivät edes ehtineet jouluun saakka, vaan ratsia suoritettiin tilaisuuteen, jossa he olivat vasta suunnittelemassa joulujuhlaansa.
Pohjois-Koreassa kaikki kristinuskoon liittyvät on kiellettyä, niin myös kaikki merkit joulusta. Kristinusko nähdään uhkana hallinnolle ja joulu turmiollisena kansalle. Maassa, missä uskonnonvapautta ei ole, Raamatun omistaminen ja joulun viettäminen ovat vakavia rikoksia. Vuonna 2016 Kim Jong-un määräsi pohjoiskorealaiset juhlimaan 24.12.1919 syntynyttä isoäitiään Kim Jong-sukia estääkseen huomion kiinnittämisen jouluun.
Somaliassa julkinen joulunvietto on kiellettyä. Se kiellettiin lailla vuonna 2015. Samana vuonna Somalian uskontoministeri lähetti kirjeitä poliisille, turvallisuusjoukoille ja valtionjohdolle Mogadishussa määräten heidät estämään joulun viettämisen. Määräys on yhä voimassa.
Vaikka uskonnonvapaus puuttuu monilta kristityiltä, he seuraavat Kristusta sydämissään ja juhlistavat joulua hiljaisissa, hartaissa hetkissä. Ulkoisten merkkien sijasta joulunvietto tapahtuu heidän sydämissään.
Mitä tulee meihin, joita on siunattu vapaudella viettää joulua julkisesti: muistakaamme rukouksin veljiämme ja sisariamme Kristuksessa, jotka pitävät Hänestä kiinni hinnasta huolimatta!


