Kun ihmiset uupuvat työpaikalla, meno saattaa jatkua entisellään eikä muutoksia tapahdu. Kuitenkin työturvallisuuslaki edellyttää, että työnantaja ryhtyy toimiin ja arvioi riskiä, kun tunnistetaan tilanne. Miksi niin ei useinkaan toimita?
Jos työpaikalla huomataan, että samoissa portaissa jo kolmas ihminen murtaa nilkkansa, tilanteeseen puututaan. Portaisiin lisätään kaide tai muutoin varmistetaan, ettei kukaan enää riko itseään samassa paikassa. Mutta kun työntekijä uupuu, hänet lähetetään kurssille hengittelemään.
Työterveyslaitoksen mukaan 10 prosenttia työikäisistä kärsii jatkuvista työuupumusoireista. Jopa 25 prosenttia on vaarassa uupua, jos kuormitus vain jatkuu. Työuupumuksesta on tullut jo kansallinen epidemia.
Radio Dein Viikon debatissa keskiviikkoaamuna kysyttiin, mitä tilanne vaatii poliitikoilta, työnantajilta ja työntekijöiltä. Studiossa kohtasivat Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen ja SDP:n kansanedustaja Matias Mäkynen.
Miten kalliiksi työuupumus tulee yhteiskunnalle?
Jari Hakasen mukaan hintaa on vaikeaa arvioida, koska työuupumusta ei virallisesti tilastoida. Hän kuitenkin toteaa, että inhimillisesti uupumus tulee hyvin kalliiksi, kun mukaan lasketaan ihmiset, jotka uupuvat, heidän perheenjäsenensä ja työtoverinsa. Siinä kärsivät kaikki suuresti.
Tutkimusprofessori sanoo, että lukuisien tutkimusten mukaan työuupuneet eivät pysty antamaan parastaan työlleen eivätkä pysty uusiutumaan ja kehittämään uusia ajatuksia ja ideoita, vaikka sinnittelisivät töissä.
Matias Mäkynen sanoo, että mielenterveydestä yleisesti käydään nykyään paljon keskustelua. Se on painottunut hoitoon ja siihen, miten ihmiset pääsevät varsinkin terapiaan. Ja juuri terapia on politisoitunut kysymys.
– Vähemmän käydään keskustelua siitä, miten voitaisiin ehkäistä sitä, että ihmiset ylipäätään joutuvat semmoiseen tilanteeseen, että tämmöiseen terapiaan tai kuntoutukseen ajautuvat. Ja kuitenkin työperäiset syyt ovat varmasti iso tekijä monella ihmisellä taustalla ennen, kuin masennusdiagnoosi tai muita varsinaisia sairauksia todetaan.
– Että kyllähän se kustannuksia aiheuttaa ihan suoraan sosiaali- ja terveydenhuollolle mutta sitten myös ihmiselle itselleen ja työnantajalle. Yhteiskunnassa on paljon maksajia tästä meidän työuupumuksesta ja mielenterveyden ongelmista, Mäkynen sanoo.
Työuupumus ei katso alaa, ikää tai sukupuolta
Ketkä sitten työpaikoilla uupuvat? Hakasen mukaan kysymystä lähestytään usein demografisesta näkökulmasta: ovatko uupujia naiset, miehet, vanhat työntekijät tai nuoret ihmiset? Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että jonkun ikäinen tai sukupuolinen ihminen olisi jotenkin ongelmallisempi ja alttiimpi uupumiselle. Hakanen sanoo, että ne ihmiset uupuvat, jotka tekevät pitkään töitä epäedullisissa työoloissa alasta ja ammatista riippumatta.
– Eli työssä on liikaa kuormittavia asioita ja liian vähän kannattelevia, myönteisiä asioita, kuten vaikka työyhteisön tukea.
Matias Mäkynen uupui itse parikymppisenä. Varsinaista diagnoosia hän ei koskaan saanut eikä osaa sanoa, miten tila luokiteltaisiin tänä päivänä. Hän pääsi kuitenkin hoitoon, ja tilanne otettiin silloinkin vakavasti. Apua hän sai järjestöjen kautta.
”Lopulta se johti siihen, että oikein mitään ei saanut hoidettua.”
Uupumus johtui Mäkysen mukaan siitä, että hänellä oli työt, opinnot, luottamustehtävät ja arki tosi täynnä.
– Ehkä myös paljon ikään kuin riittämättömyyden tunnetta, että mitään asioita, joihin on sitoutunut, ei pysty hoitamaan niin hyvin kuin haluaisi, Mäkynen kertoo.
– Lopulta se johti siihen, että oikein mitään ei saanut hoidettua. Pahimmillaan se sitten menee siihen, että kun ei tiedä mihin aikansa käyttää, ei käytä sitä mihinkään, vaan pyörittelee asioita, pohtii aivan liikaa ja ylianalysoi. Lopulta se uupumus mulla hetkeksi aikaa johti ihan fyysiseen oireiluun, että oli valtavaa väsymystä ja sen kaltaista.
Tilanne kuulostaa Hakaselle tutulta. Moni tunnistaa samanlaisia kehityskulkuja, että kaikkea on liikaa, ja sitten vähitellen hallinnan tunne katoaa. Tilanteeseen on Hakasen mukaan varmasti vaikuttanut myös nuori ikä, kun ei ole kertynyt kokemuspohjaa, jolla pystyisi jotenkin jäsentämään asioita.
Työuupuneet diagnosoidaan usein masentuneeksi tai ahdistuneeksi
Matias Mäkynen teki vuonna 2021 eduskunnassa työuupumuksesta kirjallisen kysymyksen ja totesi, että työuupumus tulisi määritellä erilliseksi sairaudeksi. Debatin juontaja Mari Turunen kysyy, mitä ongelmia siitä seuraa, kun työuupuneet diagnosoidaan useimmiten masentuneeksi tai ahdistuneeksi.
– Ehkä se isoin ongelma on, että kun ihminen diagnosoidaan masentuneeksi, eikä niin paljon kiinnitetä huomiota siihen työhön tai että se on työperäistä, niin silloin ne varsinaiset syyt jäävät korjaamatta. Ihminen saattaa saada lääkitystä tai terapiaa tai jotain hoitoa, mutta sitten siellä työpaikalla asiat jäävät korjaamatta. Ja kun paluu töihin tulee, niin voi olla, että palataan taas samaan pisteeseen, ja ajan kanssa ollaan taas niinkin pahassa tilanteessa kuin masentuneena, Mäkynen sanoo.
”Ihminen saattaa saada lääkitystä tai terapiaa tai jotain hoitoa, mutta sitten siellä työpaikalla asiat jäävät korjaamatta.”
Toinen ongelma on Mäkysen mukaan tilastointi eli ei ole tarkkaa tietoa työuupuneitten määrästä. Kun ihmisiä ei tilastoida työuupuneeksi vaan usein masentuneeksi, seurauksena on masennusdiagnoosi.
– Sillä on ihan konkreettisia vaikutuksia. Se saattaa vaikuttaa vakuutusten saantiin, adoptioprosessiin ja niin edelleen, Mäkynen sanoo.
Hän kertoo, että kirjalliseen kysymykseen varsinainen ponnin tuli Ruotsista, jossa on oma työuupumuksen diagnoosiluokka. Sen kautta on myös helpompi pääsy sairauspäivärahalle ja ja kuntoutukseen. Myös työnantaja otetaan siihen huomattavasti voimakkaammin mukaan.
Miksi työnantaja ei joudu vastuuseen?
Kun ihmiset uupuvat työpaikalla, meno saattaa jatkua entisellään eikä muutoksia tapahdu. Mari Turunen kysyy, millaisessa tilanteessa työnantajat joutuvat vastuuseen työympäristöstä, joka aiheuttaa työuupumusta.
Hakanen muistuttaa, että työturvallisuuslaki edellyttää, että työnantajaa ryhtyy toimiin ja arvioi riskiä, kun tunnistetaan tilanne. Mutta niin ei välttämättä kuitenkaan tapahdu.
Matias Mäkynen vertaa tilannetta onnettomuuksiin työmailla.
– Jos vaikkapa ihminen rakennustyömaalla putoaa telineeltä, ja todetaan, että on huonosti tai vastoin määräyksiä hoidettu suojaaminen, niin silloin siitä työnantaja joutuu vastuuseen. Ja siinä on jopa rikosvastuu mahdollinen.
– Mutta tämmöisessä psyykkisen turvallisuuden tilanteessa, jossa seuraukset voivat olla lähes yhtä vakavia, ei samanlaista vastuuta käytännössä ole Suomessa. Se on varmasti vaikea kysymys ihmiselle, joka on siinä tilanteessa työuupuneena. Ja kun siihen yhtenä oireena on ammatillisen itsetunnon heikkeneminen, niin siinä helposti alkaa myös syyttää itseään tilanteesta.
”Kyllä näille ihmisille täytyisi sitten olla tukea esimerkiksi ammattiliitoilta tai muulta työyhteisöltä, jotta siellä työpaikalla tapahtuvat ne muutokset.”
Mäkynen sanoo, että uupumisen tilanteessa on kohtuuton oletus, että ihminen itse alkaa taistelemaan asiansa eteen tai varsinkaan lähtisi oikeusprosessiin.
– Kyllä näille ihmisille täytyisi sitten olla tukea esimerkiksi ammattiliitoilta tai muulta työyhteisöltä, jotta siellä työpaikalla tapahtuvat ne muutokset. Jossain vaiheessa toivottavasti nähdään joku esitaistelija, joka vie asian ihan oikeusasteisiin asti, ja nähdään, mikä se oikeustila Suomessa oikeasti on.
Hakanenkin toivoo, että löytyy ihmisiä, jotka lähtevät haastamaan tilannetta, vaikka tilanne on hankala. Toinen toive on, että kokonaisuus saataisiin jotenkin paremmin haltuun. Syitä sille, miksi mitään ei tapahdu, perustellaan sillä, että on niin vaikea arvioida työpaikan psykososiaalisia riskitekijöitä verrattuna fyysisiin riskitekijöihin.
– Kuitenkin on selvää, että on vaikka ihmistä kiusattu kymmenen vuotta ja hän on sinnitellyt töissä ja sitten uupuu, niin eihän tässä läheskään aina ole mitään epäselvyyttä, että mistä se johtuu, Hakanen toteaa.
Hänen mukaansa työpaikoilla pitäisi pystyä paremmin tunnistamaan riskit. Se on hänestä osittain myös osaamiskysymys.
– Mutta toisaalta meillä Suomessa on hyvin paljon tietoa näistä asioista. Me ollaan siinä poikkeuksellinen maa. Meillä on myös poikkeuksellisen hyvä työterveyshuolto, työsuojelutoimijat ja muut, että meillä on edellytykset kyllä tunnistaa asiat.
– Onko meillä minkä verran asenneongelmia, että me vähän vähätellään? Hakanen kysyy.
Onko työntekijä mitään, jos ei ole kokenut paria burnoutia? Pidetäänkö uupumus piilossa työpaikan menettämisen pelossa? Kuuntele koko Viikon debatti uusintana Radio Deistä lauantaina 22.11. klo 11 tai vaikka heti Dei Plus -palvelusta.
