Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Yli 1600 vastustaa lähetystukien leikkauksia

 

Vantaan kirkkovaltuustolle on luovutettu yli 1600 nimeä kerännyt kannanotto, jossa vastustetaan Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston viime vuonna tekemää päätöstä viiden lähetysjärjestön talousarvioavustusten leikkaamisesta. Kannanotossa pyydetään Vantaan yhteistä kirkkovaltuustoa ottamaan päätös uudelleen käsittelyyn ja esitetään, että lähetysmäärärahanjako toteutetaan koskemaan kaikkia seitsemää kirkon virallista lähetysjärjestöä.

 

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti vuoden 2011 marraskuussa äänin 7-4 leikata Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, Svenska Lutherska Evangeliföreningin, Kansanlähetyksen, Kylväjän ja Sanansaattajien avustuksia 25 prosenttia ja siirtää varat Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran tukemiseen. Päätöksen mukaan tukia leikataan vuonna 2012 50 prosenttia ja seuraavana vuonna ne lopetetaan kokonaan, elleivät mainitut viisi järjestöä ryhdy noudattamaan kirkon linjauksia naispappeus- ja muissa tasa-arvoasioissa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Kannanoton jättäjät toivoivat, että lähetysmäärärahojen jaosta päättäisi yhteinen kirkkovaltuusto, joka on Vantaan seurakuntien ylin päättävä elin. Vantaan seurakuntayhtymän johtajan Juha Tuohimäen mukaan tämän syksyn lähetysmäärärahojen jakoa valmistelee yhteisen kirkkoneuvoston työryhmä. Taustamateriaalina työryhmällä on muun muassa lähetysjärjestöjen uudet vastaukset niille tehtyihin kysymyksiin. Työryhmästä asia etenee yhteiseen kirkkoneuvostoon.

”Kapea-alainen tieto siitä, mitä lähetystyö käytännössä on”

Kannanotossa katsotaan, että aikaisemman kirkkoneuvoston päätöksen perusteet tuovat ilmi asiasta päättäneiden kapea-alaisen tiedon siitä, mitä lähetystyö käytännössä on. Lähetystyössä pyritään kannanoton mukaan auttamaan esimerkiksi naisia ja tyttöjä alueilla, joissa heillä ei ole ihmisarvoa ja tehdään työtä aids-orpojen parissa. Kannanoton mukaan leikkauspäätös ”kuihduttaa konkreettisesti lähetystyötä, ja sijaiskärsijöiksi joutuvat kehitysmaiden köyhät ihmiset, etenkin naiset ja lapset.

Kannanoton mukaan ”järjestöjen kannattajat ovat seurakuntien aktiivisinta vapaaehtoisjoukkoa, joiden työpanos on merkittävä”. Kannanoton luovuttajat, Leena Kaseva, Marja-Leena Suutari, Liisa Varonen ja Vuokko Kuokkanen, ovat Hämeenkylän seurakunnan pitkäaikaisia vapaaehtoisia, joista osa on toiminut myös luottamustehtävissä. He kertovat olleensa lähetystyön tukijoita vuosikymmenien ajan, tavanneensa sinä aikana eri järjestöjen työntekijöitä ja käyneensä myös tutustumassa työhön paikan päällä. Kannanoton mukaan aikaisempi kirkkoneuvoston päätös ei ota huomioon lähetystyötä tukevien seurakuntalaisten vapaaehtoista työtä.

Nimilista perusteluineen luovutettiin keskiviikkona Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajalle Pirjo Ala-Kapee-Hakuliselle. Kaikki allekirjoittaneet eivät ole vantaalaisia, vaan nimiä on kerätty myös muualta.