Vuoden viimeinen piispainkokous käsittelee Suomen Lähetyslentäjät ry:n hakemusta lähetysjärjestöksi

 

Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio

Syyskauden viimeinen piispainkokous pidetään keskiviikkona 5.12.2018 Helsingissä.

Piispainkokouksen päätösasiana on Suomen Lähetyslentäjät ry:n hakemus lähetyksen perussopimuksen solmimiseksi.

Lähetekeskustelun piispainkokous käy muun muassa järjestörippikouluja koskevan säädöksen uudistamisesta sekä siitä, kuinka 15 vuotta täyttäneen nuoren kastetta ja kirkkoon liittymistä rippikoulun alkuvaiheessa voitaisiin helpottaa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Lähetekeskusteluun tulee myös kysymys kristillisen kirkon ja uskontokunnan määrittelystä. Uusi määrittely on tarpeen, sillä edellisen kerran piispainkokous on antanut asiasta ohjeistusta vuonna 1988. Määrittelyä tarvitaan, koska mm. kirkkojärjestyksessä puhutaan toisista kristillisistä uskontokunnista, mutta ei määritellä kriteerejä uskontokunnan kristillisyydelle.

Piispainkokous saa käsiteltäväkseen myös muun muassa väliraportin seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamisesta.