Vivamossa ollaan valmiita joulunviettoon

 

Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksessa Vivamossa esitetään joulun alla jo kymmenettä vuotta peräkkäin jouluvaellus Ihmeellinen ilo. Näytelmä vie yleisönsä joulun ydinsanomaan ja se on jo vuosien ajan ollut Raamattukylän suosituin esitys.

-Koko henkilökunta ja lukuisa vapaaehtoisten joukko tsemppaavat ja ilmassa on tekemisen meininkiä, Vivamon johtaja Leena Broman kuvailee.

-Jouluvaellukseen valmistaudutaan myös esimerkiksi tekemällä Eväskartanoon pöytäkarttoja niin, että vaeltajat saadaan mahtumaan joulupuurolle. Laitamme parhaillaan kuntoon Kirja- ja lahjapuotia ja teemme myyntiin joulun herkkuja, kirpputorillakin käy kova tohina saadessamme uusia tavaroita sisään ja esille. Valmistaudumme myös rukouksin, se antaa kannustavan lisämausteen.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Tänä vuonna jouluvaelluksen esityskertoja on aiempaa enemmän, niitä järjestetään kymmenenä päivänä ja kaksi-kolme kertaa päivässä. Mukaan voidaan ottaa kerralla parinsadan henkilön yleisö, sillä kirkkoon, jonne esitys päättyy, ei mahdu enempää. Yhteen jouluvaellukseen tarvitaan noin 30 henkilöä eri rooleihin. Käsikirjoittajana ja taiteellisena johtajana toimivan Anna-Mari Kaskisen tehtävänä on ollut muun muassa rekrytoida vauvoja vastasyntyneen Jeesuksen rooliin.

-Nyt meillä on neljä vauvaa, jotka kaikki ovat noin kolmen kuukauden ikäisiä. Heidän pitää olla tarpeeksi nuoria niin, että he vielä nukkuvat rauhassa, eivätkä esimerkiksi pyri ylös seimestä. Tänä vuonna Raamattukylän kymmenvuotisjuhlan kunniaksi kutsumme kaikki vuosien varrella seimen lapsina esiintyneet lapset Vivamoon, heistä vanhimmat ovat jo 9-vuotiaita.

Vaellusten jälkeen onkin Vivamon joulun vuoro, johon on jo ilmoittautunut runsaasti vieraita. Joulun vietto alkaa aaton aattona ja kestää Tapaninpäivään.