Viisi prosenttia ruotsalaisista rukoilee ruokarukouksen

 

Kuva Istockphoto

Nuoret ruotsalaiset innokkaimpia rukoilemaan ruokarukouksen.

Hiljaa mielessä, ääneen, kädet risitissä tai ilman – ruokarukouksen voi lausua monella tapaa. Ruotsalaisista viisi prosenttia eli 400 000 rukoilee joka päivä ruokarukouksen. Tieto käy ilmi Dagen-lehden teettämästä tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan eri alueilla asuvien ruotsalaisten rukoustavoissa on melko suuria eroja. Norrlantilaiset rukoilevat ruokarukouksen keskimääräistä harvemmin kun taas Skånessa ja Blekingessä peräti 14 prosenttia väestöstä rukoilee päivittäin ruokarukouksen.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kyselyn mukaan myös iällä on vaikutusta ruokarukouksen yleisyyteen. Yllättäen ikäryhmässä 15-29-vuotiaat rukoillaan enemmän ruokarukouksia kuin missään vanhemmassa ikäryhmässä. Yhdeksän prosenttia nuorista kertoo rukoilevansa päivittäin ruokarukouksen.

Aiheesta uutisoi ensin Sana-lehti.

 

Aiheet