Viiden seurakunnan lähetyspuoti tekee sitoutuneesti ympäristötekoja

 

Kuva: Greenreality-hankkeen arkisto

Lappeenrannassa sijaitseva lähetyskauppa ja -kahvila, Toivon IKKUNA maailmalle, on tehnyt kumppanuussopimuksen, joka sitouttaa ympäristötavoitteisiin. Lappeenranta kisaa finaalissa Euroopan vihrein kaupunki -tittelistä.

Lappeenrannassa panostetaan paraikaa ilmasto- ja ympäristöystävälliseen toimintaan hankkeella, jota toteuttavat kaupunki ja LUT-yliopisto.

Hanke kannustaa yrityksiä ja yhteisöjä tekemään Greenreality-kumppanuuksia, joissa allekirjoittajat sitoutuvat ympäristöystävällisyyttä edistäviin tavoitteisiin.

Jalohaukat vko 3 SMy

− Mukaan on lähdetty innokkaasti ja hyvällä asenteella. Tärkeäksi koetaan päästöjen vähentäminen sekä osallistuminen ilmastonmuutoksen torjumiseen, kertoo kumppanuustoimintaa koordinoiva projektityöntekijä Valtteri Manninen Lappeenrannan kaupungilta.

− Tarjoamme kumppaneillemme ohjausta ja informaatiota tavoitteiden saavuttamiseksi, näkyvyyttä nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme sekä mahdollisuuden taloudellisiin säästöihin.

Tavoitteet liittyvät energiankäyttöön, ravintoon, liikkumiseen, hankintoihin, viestintään, kierrättämiseen ja uusiokäyttöön.

− Tavoitteet on määritelty hankkeen työntekijöiden ja paikallisten opiskelijoiden kanssa yhteistyössä, mutta idea ja tahto lähtevät aina kumppanista.

Viiden evankelis-luterilaisen seurakunnan yhteinen lähetyskauppa-kahvila on allekirjoittanut kumppanuuden, jossa se sitoutuu parantamaan jätteidensä lajittelua, painottamaan hankinnoissa aiempaa vahvemmin ympäristöprioriteetteja sekä viestimään asiakkaille aktiivisesti ympäristökysymyksistä esimerkiksi korostamalla reilun kaupan tuotantoa ja lähituotantoa.

Valtakatu 32:ssa sijaitsevasta myymälästä on ostettavissa mm. vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä, adresseja, reilun kaupan elintarvikkeita, lähetyskahvia, irtoteetä ja koruja. Tuotto käytetään nimikkolähettien ja -kohteiden hyväksi.

Kaikkiaan Greenreality-kumppanuuden on solminut tähän mennessä parisenkymmentä lappeenrantalaista yritystä ja yhteisöä.

Greenreality-hanke saa päärahoituksensa Euroopan aluekehitysrahastolta.

Lappeenrannan kaupunki kilpailee finaalissa Euroopan vihreimmän kaupungin tittelistä (European Green Leaf Award 2021).