Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Via Crucis -pääsiäistapahtuma keräsi noin 15 000 ihmistä Helsingin kaduille

 

Jeesus (Panu Haavisto) opetuslapsineen, kuva kenraaliharjoituksesta: Jani Laukkanen

Jopa 15 000 ihmisiä kokoontui lauantaina illalla seuraamaan Via Crucis -näytelmää Helsingin keskustassa. Perinteinen pääsiäistapahtuma järjestettiin tänä vuonna 25. kerran.

Helsingin poliisista arvioitiin Via Cruciksella olleen Senaatintorilla ja sen ympäristössä noin 15 000 henkeä yleisönä.

Via Cruciksen 25-vuotisjuhlanäytelmän ohjasi Markku Arokanto, ja sen oli käsikirjoittanut Anna-Mari Kaskinen. Jeesuksen roolissa oli tänä vuonna Panu Haavisto. Pääsiäisvaelluksen musiikin oli säveltänyt Pekka Simojoki, myös Antti Vuori oli säveltänyt laulun esitykseen.

KRS Krito 10.-23.6.

Via Crucista on esitetty Helsingissä vuodesta 1996 lähtien. Koronan vuoksi Via Crucis jäi esittämättä vuosina 2020–2022 ja palasi nyt tauon jälkeen Helsingin ydinkeskustaan ja yleisön eteen. Senaatintorilta alkanut tapahtuma ja sen lähikaduilla kiertänyt näytelmä päättyi Tuomiokirkon portaille.

Pääsiäisnäytelmän järjestivät ekumeeninen yhdistys Via Crucis – Ristin Tien Tuki ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. Vaelluksen jälkeen Tuomiokirkossa alkoi pääsiäisyön messu. Saarnan piti piispa Teemu Laajasalo.