Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Vetoomus sudanilaisnaisen puolesta leviää sosiaalisessa mediassa

 

Sosiaalisessa mediassa leviää Sudanin suurlähetystölle osoitettava vetoomus kuolemaan tuomitun naisen puolesta. Toista lastaan odottava Meriam Ibrahim on saanut tuomion uskosta luopumisesta ja aviorikoksesta.

Sudanilainen Meriam Ibrahim on kristityn miehen kanssa naimisissa, mistä syystä hänet tuomittiin viime vuonna aviorikoksesta. Aviorikossyytökset johtuivat siitä, että Sudanissa musliminainen ei saa mennä naimisiin kristityn kanssa.

Kun Meriam Ibrahim tunnustautui kristityiksi, hän sai helmikuussa syytteen myös uskosta luopumisesta. Kääntyminen islamista toiseen uskontoon on Sudanissa kiellettyä kuolemanrangaistuksen uhalla.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Meriam Ibrahim on kuitenkin sanonut saaneensa kasvatuksen ortodoksikristityksi, sillä hänen muslimi-isänsä ei ole ollut läsnä tämän lapsuudessa.

Meriam Ibrahim on kahdeksannella kuulla raskaana ja ollut vangittuna kaksivuotiaan lapsensa kanssa helmikuusta lähtien.

Suomalaiset ovat levittäneet facebook-sivuillaan viestipohjaa, jossa kehotetaan lähettämään vetoomus Sudanin suurlähetystön kautta sudanembassy@sudanoslo.no: ”Dear Ambassador, Please guarantee the freedom of Meriam Yahia Ibrahim. Best regards, (your name).