Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Vetoomus lähetystyön puolesta uusille luottamushenkilöille

 

Risto Jukko kannustaa luottamushenkilöitä lähetystyöhön. Kuva Heli Voipio

Kirkon lähetystyön keskus ja kirkon viralliset lähetysjärjestöt sekä Kirkon Ulkomaanapu toivottavat seurakuntien uudet luottamushenkilöt mukaan edistämään kirkon lähetystyötä ja kansainvälistä toimintaa. Tämän viikon Kotimaa-lehdessä julkaistun vetoomuksen on allekirjoittanut Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko ja kahdeksan järjestön johtajat. ”Lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan osallistuminen on seurakunnan ydintoimintaa”, todetaan vetoomuksessa.

Kirjoituksessa mainitaan, että kirkkolaki ja kirkkojärjestys määrittelevät Jumalan kirkolleen antaman lähetystehtävän selkeästi. Allekirjoittajat myös muistuttavat kirkkohallituksen ja järjestöjen allekirjoittamasta perussopimuksesta ja siitä, että järjestöt ovat kirkon ja seurakuntien kanavia todistaa maailmanlaajuisesti Kristuksesta sanoin ja teoin. ”Kirkko myös seuraa perussopimukseen sitoutumista”, kirjoituksessa todetaan.

Allekirjoittavat kiittävät siitä, että vaikka monien seurakuntien taloudellinen tilanne on ollut viime vuosina vaikea, silti taloudellinen tuki kirkon lähetysjärjestöille ja Kirkon Ulkomaanavulle kasvoi viime vuonna.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

”Elämme ajassa, jossa eriarvoisuus, vastakkainasettelu ja väkivalta kasvavat maailmassa. Jaettuna ja elettynä sanoma Kristuksesta voi tuoda todellisen muutoksen sekä uuden toivon tätä elämää ja ikuisuutta varten. Yhdessä me kaikki olemme vastuussa kirkon maailmanlaajuisesta tehtävästä”, tervehdyksessä sanotaan.

Adventtitervehdyksen ovat allekirjoittaneet Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko, Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan sijainen Rolf Steffansson, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski, verksamhetsledare Göran Stenlund, Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland, Suomen Pipliaseuran toiminnanjohtaja Markku Kotila, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen, Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää, Medialähetys Sanansaattajien medialähetysjohtaja Juha Auvinen sekä Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.