Värittäminen sopii rentouttavaksi lomatekemiseksi

 

Tämän piirroksen Halikon kirkosta voi kuka tahansa tulostaa värityskuvakseen Salon seurakunnan verkkosivuilta.

Värittäminen viehättää lasten lisäksi entistä useampia aikuisia ja nuoria. Turun Henrikinkirkolla vietetään heinäkuun ensimmäisenä lauantaina Värityspäivää.

Värittäminen valtaa alaa seurakuntien toiminnassa.

Kirkkohallitus ja Nuori kirkko ry julkaisivat hiljattain rippikoulukäyttöön 17 värityskuvaa, joihin liittyy vinkkilista raamatunkohdista, virsistä ja katekismuksen kohdista.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Materiaalin teki Anjalankosken seurakunnan kappalainen Johanna Pesonen, joka piirsi ensimmäiset värityskuvansa dysfaattisten nuorten rippikoululeiriä varten.

Pian kuvat saavuttivat suuren suosion muissakin hänen ryhmissään.

– Riittääkö näitä varmasti jokaiselle päivälle, kyseli rippikoulua käyvä poika, muistelee Pesonen yhtä vilpitöntä palautetta.

Värityskuvat sopivat mm. keskittymiseen, itsensä ilmaisemiseen, hiljentymisen avuksi, oppimispäiväkirjaksi ja ikkunaksi rippikoulumuistoihin.

Salon seurakunnan verkkosivuilta löytyy värityskuvia 14 kirkon verran. Idea on tulostaa piirros kotikirkosta ja värittää se mieleisekseen.

Turun Henrikinseurakunnassa väritysryhmä on kokoontunut säännöllisesti jo vuosia Heli Lindroosin, johtavan diakoniatyöntekijän, vetämänä.

Heinäkuun 7:ntenä Henrikinkirkolla järjestetään kaikille avoin Värityspäivä.

Kristillisiä värityskuvia on nykyään ostettavissa myös kirjoina.

Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan yksitoikkoinen kehollinen toiminta – esimerkiksi juuri värityskirjan värittäminen, sukan kutominen tai lenkillä käyminen – rauhoittavat mielen.

Värittämisen hyviä puolia on se, ettei se vaadi erityistaitoja.

Huotilainen kannustaa tulostamaan värityskuvia myös työpaikan henkilöstötilaan, jossa niiden parissa voi tauolla puuhastella ja edistää näin työhön keskittymistä.