Valtakunnallista kirkkomusiikin päivää vietetään 19. syyskuuta – ensimmäistä kertaa

 

Kuvituskuva: Kirkkomusiikkiliitto

Kirkkomusiikin päivä järjestetään ensimmäistä kertaa ke 19.9.2018. Päivän aikana kirkkomusiikki soi turuilla ja toreilla ympäri maan, kun 1000 kanttoria ja 50 000 kirkkomusiikin harrastajaa vievät kirkkomusiikin sinne, missä ihmiset ovat.

Päivän tavoitteena on saada näkyvyyttä ja kuuluvuutta kirkkomusiikille sekä tietysti saada uusia ihmisiä mukaan kirkkomusiikkitoimintaan. Monet kuorot ja musiikkiryhmät järjestävät avoimia harjoituksia joko juuri kyseisenä päivänä tai samalla viikolla.  Päivän aikana on eri paikkakunnilla luvassa lukemattomia erilaisia tilaisuuksia: yhteislaulua, koulutuksia ja konsertteja.

Monessa paikassa kirkkomusiikki tuodaan pois seurakuntien perinteisistä tiloista esimerkiksi taidegalleriaan, kirjastoon tai kauppakeskukseen. Päivä tuokin näkyvyyttä ja kuuluvuutta kirkkomusiikille ja toivottavasti rohkaisee myös uusia ihmisiä mukaan kirkkomusiikkitoimintaan. Vinkkejä eri puolilla Suomea järjestettävistä tapahtumista löytyy Suomen Kirkkomusiikkiliiton sivuilta.

israelpvt

Kulttuurisen sosiaalityön merkitys on suuri

Kirkkomusiikkitoiminta on kulttuurista sosiaalityötä parhaimmillaan. Yksinäisyys on tutkimusten mukaan erittäin merkittävä ihmisten elämänlaatua heikentävä tekijä. Joka viides suomalainen kokee olevansa yksinäinen. Kirkkomusiikin päivällä halutaankin muistuttaa myös siitä, että yhdessä harrastaminen ja tekeminen torjuvat yksinäisyyttä tehokkaasti. Kirkkomusiikin harrastajat ja ammattilaiset ovat lisäksi ahkeria hoivamuusikoita eli käyvät vierailuilla esiintymässä ja laulattamassa asiakkaita sairaaloissa ja muissa erilaisissa hoitolaitoksissa. Myös Kirkkomusiikin päivänä monet ryhmät jalkautuvat hoivamusiikin merkeissä.

Kirkkomusiikin päivän idean takana on Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry, jonka tavoitteena on herättää ja ylläpitää kiinnostusta kirkkomusiikkiin. Suomessa on kaikkiaan noin 1000 ammattikirkkomuusikkoa ja 50 000 aktiivista kirkkomusiikin harrastajaa.