Valokuvanäyttely nälästä Helsingissä pääsiäisviikolla

 

Kuva: Lauri Laukkanen

Nuorten valokuvaajien nälkä-aiheisessa valokuvanäyttelyssä nälkää lähestytään kymmenestä eri näkökulmasta. Näyttelyn jokaisella kuvalla on oma tarinansa. Osa teoksista kuvaa nälkää Suomessa, osa ulkomailla.

Nälkä-aiheisessa näyttelyssä on esillä Esa YlijääskönLauri LaukkasenMatias HonkamaanMeeri Koutaniemen, Miikka PirisenSara Hornigin ja Vilja Haralan teokset.

Nuoret valokuvaajat -yhteisö ja Yhteisvastuukeräys järjestivät yhteistyössä myös nuorille kuvaajille suunnatun avoimen valokuvakilpailun helmikuussa 2018, jossa kuvaajien toivottiin lähestyvän nälkä-teemaa vapaasti omasta näkökulmastaan. Kilpailun kautta näyttelyyn valittiin myös Christian PirskasenMikhail Kopychkon ja Minna Rissasen teokset.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

–       Yhteisvastuukeräyksen tehtävä on toimia niiden ihmisten äänenä, jotka eivät itse saa ääntään kuuluviin. Juuri valokuva on tässä oivallinen väline. Esimerkiksi USA:n 1930-luvun suuresta lamasta on monen mieleen vahvasti iskostunut FSA-projektin valokuvat, kuten Dorothea Langen pysäyttävä kuva siirtolaisäidistä. Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Tätä puhetta tarvitaan mm. niiden yli 100 000 ihmisen puolesta, jotka Suomessakin ovat pakotetut turvautumaan leipäjonoihin, pohtii Yhteisvastuun keräysjohtajaTapio Pajunen.

Valokuvanäyttely on esillä Helsingin päärautatieaseman Postihallissa pääsiäisviikolla 26.3.─1.4.2018. Näyttelyn järjestää Yhteisvastuukeräys, joka vuoden 2018 kampanjallaan torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman pahimmilla katastrofialueilla.