Uusi musikaali Anna-Mari Kaskiselta ja Pekka Simojoelta

 

Pekka Simojoki ja Anna-Mari Kaskinen. KUVA: Jarmo Kulonen

Onnen vuori on Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen uusi musikaali kutsumuksesta. Samalla se on myös itsenäinen jatko-osa aikanaan suuren suosion saavuttaneelle Liekit-musikaalille. Teos kertoo nuoren lähetystyöntekijän Essi Palomaan haasteista ja ihmeistä työssään. Mukana on alkuperäisen Liekit-musikaalin henkilöitä, kuten Riikka Sillanpää.

– On aika harvinainen tilaisuus päästä palaamaan pitkän ajan kuluttua samaan hahmoon. Riikka on vanhentunut yhdessä meidän kanssamme. Onnen vuoressa nähdään, mitä hän on kokenut vuosien aikana, mitä on tapahtunut hänen uskolleen ja miten tapahtumapaikka Fuegonia on muuttunut, Anna-Mari Kaskinen kuvailee.

Ohjaaja Antti Sevanto määrittelee musikaalin keskeiseksi teemaksi Jumalan huolenpidon.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Onnen vuori sopii niin nuorille kuin vanhemmillekin. Siinä on vahvaa ja vivahteikasta musiikkia sekä monia kauniita ja herkkiä lauluja, kuten Simojoelta ja Kaskiselta on lupa odottaa.

Antti Vuori on tehnyt loistavia ja yllättäviäkin sovituksia, jotka välittävät monenlaisia tunnelmia. Huumoriakin löytyy ja koreografia on hieno. Lisäksi Onnen vuoressa on suuri joukko lahjakkaita esiintyjiä, joiden kanssa on ollut ilo tehdä työtä.

Musikaalin kolmenkymmenen hengen esiintyjäjoukkoon kuuluvat mm. Jakaranda-kuoro ja bändi, Helka Silventoinen, Aarni Seppälä, Iiris Autio ja Heidi Simojoki. Tekijät: Anna-Mari Kaskinen (käsikirjoitus), Antti Sevanto (ohjaus), Pekka Simojoki (sävellys), Antti Vuori (sovitus). Tuotanto: Suomen Lähetysseura ja Ohjelmatoimisto Kristalli/ Outi Teye. Musikaalin kesto on noin kaksi tuntia.

Musikaalin ensiesitys nähdään 28.5. Mikkelissä, Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa, klo 18. Musikaali nähdään myös valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla Porisa 11.6.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie