Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Uumajan kristillinen esikoulu joutuu luopumaan uskonnollisista elementeistä

 

Kuva: X-Star/iStock

Uumajassa sijaitseva kristillinen esikoulu Krubban (suom. seimi) joutui poistamaan uskonnollisia elementtejä toiminnastaan, kuten Raamattuopetusta ja ruokarukouksen. Lapset eivät myöskään saa enää käyttää esikoulussa sanaa ”Aamen”.

SVT Nyheter uutisoi viime viikolla, että  Uumajan kunta oli saanut Pelastusarmeijan pitämästä kristillisestä esikoulusta ilmoituksen, jonka seurauksena tehtiin valvontakäynti. Kunta tuli siihen tulokseen, että esikoulun toiminta rikkoo koululakia.

Koululain mukaan tunnustuksellisia elementtejä ei saa esiintyä opetuksessa. Lisäksi lapsilla pitää aina olla mahdollisuus valita, osallistuuko uskonnollisiin osuuksiin vai ei. Kunnan mielestä ruokarukous on tunnustuksellista, eikä lapsilla ole mahdollisuutta jäädä siitä pois. Esikoulun johtajan Britt Marie Mårtenssonin näkemys on, että esikoulun ruokarukousta ei voi pitää opetuksena.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Nyt esikoulu on joutunut poistamaan ruokarukoukset aterioilta. Sen sijaan lausutaan loruja, joilla annetaan kiitosta auringolle, sateelle ja ruoalle.

-Tämä on surullista ruokarukousperinteelle, mutta lorut ovat myös mukavia ja lapset voivat valita, kenelle he haluavat kohdistaa lorunsa, kertoo Mårtensson.

Lastentarha Krubban on  joutunut poistamaan myös säännöllisen Raamattukerhon, jossa lasten kanssa käytiin dialogia Raamatun aiheista.