”Unohtui, että olemme ruutujen takana” – Parisuhteen hoitaminen onnistuu myös verkossa

 
Anna ja Marko Huhtala puun juurella kesän parisuhdekurssilla.

Parisuhdekurssi verkossa sopii monenlaisille osallistujille. Ryhmänohjaajat Anna ja Marko Huhtala yllättyivät siitä, kuinka hyvä yhteys syntyi ryhmän kesken verkon yli. (Kuva: Minna Tuominen)

Parempi avioliitto ry jatkaa verkkokurssien järjestämistä kesän myönteisen palautteen rohkaisemana. Seuraava verkkotapahtuma on Syysseminaari lokakuun alussa.

– On upeaa, että verkkokurssien kautta toimintaan tulee pareja, jotka eivät muuten olisi leirille lähteneet. 40 prosenttia kesän verkkokurssien osallistujista oli ensikertalaisia, iloitsee Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen.

Kesän verkkokursseista saatiin paljon myönteistä palautetta, jonka perusteella voi sanoa, että monille tällainen tapa osallistua avioliittotapahtumaan sopii jopa paremmin kuin perinteinen liveleiri.
Kesän ensimmäiselle, viikonlopun mittaiselle Lähemmäs-verkkokurssille osallistui 280 ja toiselle, kuuden päivän Syvemmälle-kurssille 170 kiinnostunutta osallistujaa.

Parisuhdeleirit pysyvät yhdistyksen toiminnan ytimenä, mutta verkkokursseja järjestetään tulevaisuudessakin. Seuraava verkkokurssi on Syysseminaari verkossa 3.-4.10.2020. Tapahtuman teemana on Resilienssiä rakkaudesta.

Etäryhmässä syntyi hieno yhteys

Anna ja Marko Huhtala toimivat ensimmäisellä kurssilla pariohjaajina, jolta osallistujapari sai varata ajan Zoom-keskustelua varten ja toisella kurssilla pienryhmän ohjaajina videoyhteyksin. Heidän kokemuksensa videoyhteyden välityksellä toimimisesta ovat myönteiset.
– Oli yllättävän luontevaa, Anna arvioi ja jatkaa:
– Välillä unohti, että olemme ruutujen takana, kun ryhmässä syntyi niin hieno yhteys ja jaoimme syvällisiä asioita. Yhdessä myös naurettiin, ja olisi varmasti itkettykin, jos siihen olisi ollut aihetta.

Anna kiittää myös tapahtuma-alustaa, joka loi yhteisöllisyyttä ja mahdollisti vuorovaikutuksen osallistujien kesken. Puoliso Marko lisää tärkeän näkökulman:
– Jokainen voi osallistua omalla tavallaan. Ihminen joka kuuntelee luennot ja tekee keskustelutehtävät puolisonsa kanssa, mutta ei halua keskustella verkossa eikä lähettää kuvia, on aivan yhtä arvokas osallistuja.

Lyhyet verkkokurssit ovat tätä päivää

Marko Huhtala johtaa Verkosto-seurakuntayhteisöä, jonka tekniikkatiimi, Ilkka Kujala ja Topias Orvasto, toteutti kesän verkkokurssien kuvaukset Helsingissä Munkkiniemen kirkolla ja jatkaa Syysseminaarin parissa.  Markolla on visioita yhteistyön kehittämisestä:
– Lyhyet verkkokurssit ovat ehdottomasti tätä päivää ja uusia malleja toteutukseen kannattaa miettiä.

Parempi avioliitto ry on ideoinut hybridi-tapahtumamallia, jossa osa kurssista tapahtuu ryhmänä paikan päällä. Paikan päällä tapahtuvaa kurssia täydentävät verkon välityksellä toteutetut osiot, esimerkiksi striimatut luennot.

 
Parempi avioliitto ry artikkelibanneri