Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Turkuhalli täyttyy tänä viikonloppuna tuhansista nuorista

 

Tunnelmaa Maata Näkyvissä -festareilla (pressikuva)

Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma Maata Näkyvissä –festarit alkaa tänään Turussa. Viikonlopun mittainen tapahtuma kokoaa tuhansia nuoria eri puolilta Suomea nauttimaan huikeasta festaritunnelmasta.

Monipuolinen ohjelma sisältää muun muassa huippuartisteja Suomesta ja ulkomailta, raamattuopetusta, ja esittävää taidetta. Festariviikonlopun teemana on Minä rakastan sinua. Festareiden esiintyjät ovat suomalaisia ja ulkomaalaisia kristittyjä. Mukana on huippumuusikoita artisteja esittävän taitteen eri aloilta.

Maata Näkyvissä -festareiden pääesiintyjä on lauantain iltakonsertissa soittavat Newsboys (USA), jonka heinäkuussa julkaistu Born Again -levy oli USA:n virallisella listalla parhaimmillaan sijalla 4. Yhteensä albumi on viettänyt Billboard 200 -listalla 13 viikkoa.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Newsboysin lisäksi Maata Näkyvissä -festareilla nähdään suomalaisen gospelmusiikin tämän hetken mielenkiintoisimmat artistit. Juha Tapio nousee lavalle lauantaina, ja pian hänen jälkeensä esiintyy HB. HB:n syyskuussa julkaistu Pääkallonpaikka-albumi oli Suomen albumilistalla korkeimmillaan kakkossijalla.

Nuotta-taajuus kanava tuottaa paikan päältä ohjelmaa koko festareiden ajan. Radio on kuunneltavissa internetissä osoitteessa Nuotta.com ja Turun aluella myös FM taajuudella 100,5 MHz.

Tänä vuonna Maata Näkyvissä -festarit järjestetään jo 26. kerran. Tapahtuma kerää yhä edelleen joka vuosi yli 11 000 nuorta eri puolilta Suomea Turku-halliin ja Messukeskukseen. Tapahtuman järjestävät Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) ja Turun ev.lut seurakunnat. Käytännön töihin osallistuu yli 1000 vapaaehtoistyöntekijää.